Opiskelijatoiminta jalkautuu yliopiston avajaiskarnevaaleille nyt maanantaina klo 12-17. Porthanian läheisyydessä jaetaan flyeriä tällä tekstillä:
Asunto kaikille, vuokrat alas!
Opiskelija-asuntoihin on tänä vuonna ennätysmäärä hakijoita. Kaupungin vuokra-asuntoihin jonottaa tuhansia ihmisiä. Pääkaupunkiseudulla on noin 4000 asunnotonta, ja vuokrataso nousee jatkuvasti. Samaan aikaan Helsingissä on arviolta 600 000 neliömetriä tyhjää toimistotilaa.
Opiskelijat ja asunnottomuus
Me opiskelijat olemme tervetulleita tuomaan kaupungille innovaatiokykyä ja pittoreskia boheemiutta kunhan asumme muualla tai raadamme matalapalkkaisissa töissä maksaaksemme korkeaa vuokraa. Korkeakoulut hehkuttavat kilpaa kansainvälisyyttään, mutta ne eivät ole kiinnostuneita vaihto-opiskelijoiden mahdollisuuksista saada asunto.
Asumisen kalleus on osa taloudellista mekanismia, jolla ihmiset saadaan riippuvaisiksi työnantajistaan. Kaikilla meistä ei ole mittavia säästöjä tai vanhempien tukea. Siksi meidän on käytävä töissä, usein huonolla palkalla ja epämääräisillä työehdoilla.
Opiskelijatoimintaa
Asumisongelma on ratkaistava riittävällä perustulolla, vanhentuneen kaavoituspolitiikan uudistamisella sekä sosiaalisen asuntotuotannon lisäämisellä. Suorin tapa lisätä kaupunkilaisten neuvotteluvoimaa ja helpottaa akuuttia asuntopulaa on vallata tyhjillään pidettyjä kiinteistöjä.
Opiskelijatoiminta on syksyllä 2008 käynnistetty aktiivinen opiskelijaliike. Kamppailemme tietotyöläisten, tiedon yhteisen omistuksen ja vähäosaisten oikeuksien puolesta, yhä kasvavaa yksityisen omistuksen ja omistavan luokan valtaa vastaan. Syksyllä 2009 keskitymme toimimaan asunnottomuuden ja kohtuuttomien asumiskustannusten pysäyttämiseksi ja tuomiseksi yleiseen tietoisuuteen.
Tule mukaan toimintaan! Kokous syksyn asuntokampanjasta keskiviikkona 9.9. klo 20 Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 B, kokoushuone Aurora).
One Response
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.
Continuing the Discussion