Lukuvuoden 2011–2012 alusta alkoi heti kuulua kummia: huhuttiin oppiaineiden lakkauttamisesta, opintojen uudelleen muokkaamisesta. Opiskelijaedustajilta sain nähtäväksi kokouspöytäkirjojen liitteitä, joissa kaavailtiin entisten pääaineiden sijalle uusia opintokokonaisuuksia. Joulun alla sain kuulla että yleisestä kirjallisuustieteestä ja estetiikasta vähennetään perusopetusta dramaattisesti.
Lähdin selvittämään asioita tiedotustilaisuuksiin: alkusyksystä oman oppiaineeni, myöhäissyksystä oman suurlaitokseni ja nyt keväällä humanistisen tiedekunnan tilaisuuteen 3.3. koskien taloustilannetta. Syksyllä tunnelmat olivat epätietoisia, ärtyneitä ja hieman paniikinomaisia. Opiskelutoverit alkavat olla ahdistuneita välittömien opiskelu- ja tutkimusmahdollisuuksien haihtuessa ilmaan. Pientä kauhua on myös aistittavissa.
Humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen aloittaa tilaisuuden tiedekunnan talousasioista pohdiskelemalla tarvitaanko humanisteja ylipäätään. Sitten käydään powerpointein läpi tilannetta. Suurelle valkokankaalle kohoavat maisterin- ja kandintutkintojen suoritusmäärää kuvastavat palkit ja katkoviiva osoittaa tavoitemäärän. Dekaani kiittelee kaikkia läsnäolijoita – pääosin yliopiston henkilökuntaa, jokunen opiskelijakin on joukossa – työnteosta ja tutkintojen suoritusmäärätavoitteen saavuttamisesta.
Päärakennuksen pieni juhlasali on varsin täynnä, esityksen ajan pari sataa ihmistä kuuntelee hiljaa dekaania, joka puhuu edessä korkealla korokkeelta – yleisökeskustelu alkaa, dekaani jakaa puheenvuoroja ja ilmoittaa viekö jotain asiaa eteenpäin vai ei ja mikä on rakentava kommentti (ja jättää sanomatta mikä ei ole). Jää epäselväksi, miten keskusteluissa esitettyihin puheenvuoroihin ja ehdotuksiin tartutaan. Dekaani kutsuu puhetapaa dialogiseksi viestinnäksi.
Saamme powerpointein esitettynä taloustietoa mielenkiintoisin kommentein höystettynä; rahoitusmallissa ei ole liikkumavaraa, eikä rehtorilla ja dekaanilla ole tähän valtaa; budjetin teolla ja rahan jaolla ei ole historiaa eikä siis vertauskohteita koska malli on uusi; perusrahoitus tulee Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, suurin osa koulutuksen perusteella, joille kriteereinä on toisaalta toiminnan laajuus (= suoritettujen tutkinnon määrä), toisaalta laatu (= kuinka monta opiskelijaa saa lukuvuodessa 45 opintopistettä ja kuinka moni suorittaa tutkinnon tavoiteajassa).
Kuuntelen keskustelua. Helsingin yliopistolla ei ole enää rahanjakoa vaan budjettiperustainen malli, joka on pakottava. Ennen uudistusta laitokset saattoivat kuluttaa enemmän rahaa kuin saivat, nyt se on mahdotonta. Yleisöstä eräs professori kysyy, miksi juuri tämän pahan taloustilanteen ja laitosrakenneuudistuksen aikana pitää vielä toteuttaa kuormittava opiskelukokonaisuuksien uudistus. Toinen professori yleisöstä vastaa että koska rahaa ei tule enempää, on pulma ratkaistava laitosten sisällä oppiaineiden opetusta yhdistelemällä. Tämän vuoksi opintokokonaisuuksien uudistaminen tulee juuri parhaaseen aikaan.
Ja ihmeellistä kyllä, tällaiselta kaavailulta se juuri vaikuttaa: kun taloudellinen tilanne on pulmallinen, siihen tarjotaan ratkaisuksi sisäistä muuttumista, toisenlaista opiskelua ja opettamista, uusia tutkintovaatimuksia. Pelivara on etukäteen määritelty: väitetään että sitä ei ole taloudellisissa asioissa ja näytetään missä se on (opetuksen järjestelyissä). Ratkaisu annetaan valmiina. Mitä tässä siis enää keskustelutilaisuuksia järjestämään?
Keskusteluissa tulleet toiset ehdotukset, kuten irtisanoutuminen huonosta uudistuksesta, rahoituksen kriteereihin puuttumisesta, oppiaineiden ainutlaatuisista tarpeista ohi yleisnormin, ohitetaan nopeasti, niihin saa dekaanilta nopean kuittauksen, että hän vie viestiä ylöspäin.
Jatkan kuuntelua. Eräs professori kertoo, ettei ole viettänyt vapaata viikonloppua sitten lukuvuoden alkamisen. Työmäärä massaluennoilla ja esseiden tarkistamisessa on valtava; mitä dekaani voi tehdä opetushenkilökunnan hyväksi, jos opetuksen volyymi ei kasva? Dekaani kertoo yliopistolla olevan työhyvinvointia parantavia kurssituksia ja lupaa kysellä, jos humanistiseen tiedekuntaan saisi tällaista kurssitusta.
Estetiikan opiskelija kertoo, että moni opiskelutoveri on harkinnut yliopistosta lähtemistä, oppilaitoksen vaihtamista tai töihin menemistä. Eräs tutkija kertoo, että moni tutkijakollegoista on harkitsemassa alan vaihtoa.
Minä mietin, miten saisin ylipäätään kriittistä tietoa siitä mitä tapahtuu. Missä olisi kriittinen medium yliopistolla, jossa voisi julkaista mielipiteitä, puheenvuoroja käydä keskustelua? Yliopiston sisäinen intranet Alma muistuttaa lähinnä sliipattua yritysviestintää, jossa ongelmista vaietaan, koska se ei sovi yliopiston strategiaan…
