Skip to content


Tiedotteet

Yliopistolaisten yleiskokous yliopistouudistusta vastaan

Opiskelijoiden ja tutkijoiden muodostama verkosto on kutsunut koolle yliopistolaisten yleiskokouksen, joka pidetään Helsingin yliopiston keskustakampuksella Porthaniassa tänään 29.1.2009 kello 13.00. Paikalle on jo ilmoittautunut yli 200 opiskelijaa ja lukuisia henkilökunnan jäseniä eri puolilta suomea.

Laajasta kritiikistä huolimatta yliopistolain uudistusta ollaan viemässä läpi hurjalla vauhdilla. Uudistuksessa on kyse yliopistojen yritysmuotoistamisesta. Tiedon tuotantoa pyritään sitomaan tiukemmin tulosvastuusääntöihin ja yritysrahoituksen varaan. Yliopiston päätösvaltaa myös keskitetään ylimmälle hallinnon portaalle, josta enemmistö tulee olemaan yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä.

Yleiskokouksella käynnistetään toimintaa ulkoapäin kiireellä läpirunnotun uudistuksen pysäyttämiseksi. Kokouksessa aloitetaan toisenlainen yliopistouudistus, joka ottaa huomioon yliopistolaisten omat toiveet ja tarpeet.

Yleiskokouksen järjestäjinä toimivat Opiskelijatoiminta-verkosto sekä yliopiston henkilökunnan jäsenet. Kyse on tilanteen pakosta syntyneestä yhteenliittymästä, jota yhdistää huoli yliopistojen tulevaisuudesta ja suuttumus yliopistolain valmisteluprosessia kohtaan. Verkosto vastustaa kiireellä toteutettua ja ulkoapäin ohjattua lainvalmisteluprosessia, jossa yliopistolaisia ei ole juuri kuultu ja vielä vähemmän kuunneltu.

Median työtä helpottamaan on koottu infopaketti osoitteeseen:

http://www.opiskelijatoiminta.net/medialle

Lisäksi opiskelijatoiminnan alkupuheenvuoro on julkistettu:

http://opiskelijatoiminta.net/2009/01/28/lausuntojen-aika-on-ohi-aika-toimia/

Lisätietoa ja haastateltavia voi kysyä tapahtuman tiedottajalta:
Ilpo Puhakka
ilpo.puhakka(a)helsinki.fi

_______________

Tähän tiedotteeseen on korjattu alkuperäinen virhe, jossa Paavo Uusitalon kommentti orwellilaisesta kielestä oli mennyt Jukka Kekkosen suuhun. Pahoittelemme väärästä tiedosta aiheutuvia haittoja ja lupaamme olla jatkossa tarkempia tiedotteissamme.

Yliopistolaiset saavuttivat yksimielisyyden yliopistolain kumoamisesta

Yliopistolaisten yleiskokouksen noin 500 osallistujaa saavuttivat vahvan yksimielisyyden: suunniteltu yliopistolaki on jäädytettävä ja nyt on aika toimia!

Kokouksessa päätettiin alkaa välittömästi valmistelemaan suunniteltuja toimenpiteitä – kuulemistilaisuutta, adressia, mielenosoitusta ja lakkoa. Lisäksi päätettiin perustaa työryhmät hiomaan tavoitteita ja yliopistolain vastamainoksia. Työryhmät aloittavat työnsä viikon sisällä.

“Muodollisten vaikutusmahdollisuuksien kautta kaikki on jo tehty, mutta lakia viedään läpi siitä huolimatta. Nyt pitää saada aikaiseksi painetta ruohonjuuritasolta!” kommentoi kokousta järjestämässä ollut suomen kielen ja teoreettisen filosofian opiskelija Mikko Lindström.

“Lisää autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita”

Uusi yliopistolaki lupaa autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita. “Yliopistolain kieli muistuttaa orwellilaista kielenkäyttöä”, kommentoi puheessaan professori Paavo Uusitalo.

Sisällöltään Opetusministeriön korulauseet tarkoittavat elinkeinoelämän kireää talutusnuoraa. Opiskelijatoiminnan avauspuheessa esitettiin toinen näkökulma autonomiasta. “Tarvitaan vastarintaa, joka keksii uusia “rönsyilyn” ja “tuhlailun” mahdollisuuksia: on luotava mahdollisuuksia myös taloudellisessa mielessä tarpeettomalle ja käyttökelvottomalle tiedontuotannolle. Mahdollisuuksia määrittää itse omat ongelmamme, tutkimuksen aiheemme ja kinnostuksen kohteemme.”

“Taistellaan toimeentulosta ja paskaa elämää vastaan, eikä instituution puolesta!”, kommentoi opiskelija Viljami Vaskonen Jyväskylän yliopistosta.

Keskustelu jatkui puolitoista tuntia yli tavoiteajan. Kokous päättyi virallisesti kello 17.35.

(Oikaisu: Orwellilainen kielenkäyttö meni vahingossa Jukka Kekkosen suuhun, vaikka tästä puhuikin Paavo Uusitalo.)


0 Responses

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.



Some HTML is OK

or, reply to this post via trackback.