Puheenvuoro Joensuun yliopistotoiminnan toimintapäivän kokouksessa 19.02.09

Jussi Vähämäki

Opiskelijoiden järjestämä toiminta on jo nyt yksi viime vuosien tärkeimpiä yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia Suomessa.

Vaikka se onkin lähtenyt liikkeelle lakiuudistuksen vastustamisesta, se ei rajoitu siihen, vaan vyöryy pikemminkin lain yli ja hautaa sen alleen.

Kyseessä on uusi yhteiskunnallinen ja samalla globaali liikehdintä, jonka siiveniskut puhaltavat seisahtunutta ilmaa liikkeelle niin Euroopassa, Afrikassa kuin Amerikassa.

Taloudellinen, kulttuurinen ja moraalinen pahoinvointi koskettaa jo suoraan yhteiskunnallisia ongelmia: työtä, varallisuuden jakamista, elämäntapoja, oikeuksia, demokratiaa ja tasa-arvoa.

Kyse ei ole roskajoukosta, kuten enemmän tai vähemmän peitellysti meidän annetaan ymmärtää.

Meitä ei myöskään ole liikaa. Päinvastoin meitä ei ole koskaan tarpeeksi, emme ole koskaan tyytyväisiä.

Kyse on ihmisistä, jotka eivät halua, että heitä kohdellaan kuin roskia, käärepapereita, jotka voidaan milloin tahansa heittää teiden varsille pyörimään vailla osoitetta.

Kyse on ihmisistä, jotka kykenevät vielä haaveilemaan ja juuri siksi tekemään maailmasta paremman paikan elää.

Tyhmyys naamioituu aivan liian usein kuuliaisuudeksi, viisaus, järki ja vapaus ovat aina kohtuuttomia, astuvat ulos mitastaan. Se, tarvitaanko yliopistossa tyhmyyttä vai järkeä, on nyt keskustelun alla.

Opiskelijatoiminta ympäri Suomea on paljastanut sekä valtionhallinnon ja kansaedustuslaitoksen irtaantumisen kansalaistensa elämästä että erilaisten etujärjestöjen irtautumisen omasta perustastaan, niiden todellisen ja aktiivisen kannatuspohjan olemattomuuden ja niiden ajautumisen vallan ajopuiksi.

Tällaisessa tilanteessa ei voi kuin toistaa William Shakespearen sanoin: ”rakas Brutus, elämässämme tulee hetkiä, joina kohtaloamme ei ole kirjoitettu tähtiin vaan olemme oman itsemme passaripoikia”.

Ne ovat hetkiä, joina yhteinen kohtalomme on otettava omiin käsiimme ja maailmasta, työstä, tutkimuksesta, opiskelusta ja kenties myös yliopistosta on tehtävä meidän näköisemme, meidän yliopistomme.