19.2.2009 toimme näkyviin sen voimakkaan vastustuksen, joka yliopistoyhteisössä vallitsee hallituksen yliopistolakiesitystä kohtaan. Ylioppilaslehden tuore kysely, kuten myös aiemmin professorien keskuudessa tehty kysely, osoittaa että lakiesityksen kannattajia on yliopistolla vähemmistö.
Helsingissä noin 1000-1500 ihmistä otti osaa mielenosoitukseen, jonka vaatimus kuului “Yliopistouudistus uusiksi!” Lue avauspuheenvuoro täältä. Kuvia mielenosoituksesta. Video täällä.
Mielenosoituksen jälkeen joukko opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä valtasi HY:n hallintorakennuksen vastalauseena yliopiston johdolle, joka on antanut hyväksyntänsä yliopistolaille ja ajaa epädemokraattista johtosääntöuudistusta. Vuoden 1990 valtaajat osoittivat tukensa uusille valtaajille. Aamuun asti kestäneellä valtauksella suunniteltiin tulevaa toimintaa. Lopuksi valtaajat esittivät vaatimuksensa yliopiston johdolle.
Myös muissa kaupungeissa osoitettiin mieltä. Joensuussa ulosmarssiin osallistui noin 400 henkeä, Oulussa marssi noin 200, Rovaniemellä noin 200, Tampereella 500. Jyväskylässä “lomautettiin” opiskelijoita. Samaan aikaan oli sattumalta myös New Yorkin yliopistolla (NYU) meneillään opiskelijoiden organisoima valtaus.
Mielenosoituspäivän aikoihin myös monet muut tahot ottivat kantaa yliopistolakia vastaan.
Taistelu jatkuu – toimimalla yhdessä voimme voittaa!
0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.