Jukka Kekkosen puheenvuoro yleiskokouksessa 29.1.

Yliopiston yleiskokous 29.1.2009
Jukka Kekkonen
Dekaani, oikeustieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto

Yliopistolaitoksen historia on tuhatvuotinen. Haluamme vaalia sen parhaita kulttuurisia käytäntöjä ja perinteitä.

Kaikkiin oikeudellisiin uudistuksiin liittyy kysymys vallasta; valtarakenteiden muutoksista sekä akselilla opetusministeriö- yliopisto että yliopiston sisällä. Siis: tarkastelu on suunnattava ministeriön ohjaukseen suhteessa yliopistoon (varadekaani Kaliman aihe) ja rehtorin (tulevan hallituksen) sekä dekaanin valta suhteessa yhteisöön.

Marraskuussa 2008 tehty konsistorin periaatelinjaus merkitsee suoraviivaisen käskytysmallin introdusoimista yliopiston sisäiseen päätöksentekoon. Se muuttaisi kohtuullisesti toimivan kolmikantademokratian valistuneeksi itsevaltiudeksi. Tätä perustellaan eufemistisesti “luottamuksella”, jota rehtorin tulee tuntea dekaaneihin ja suurlaitosten johtajiin. Voisi kenties ajatella myös toisin päin: yhteisön valitsemat, yhteisön luottamusta nauttivat johtajat haluavat toimia yhteistyössä rehtorin kanssa (puolustaakseen mahdollisimman tehokkaasti oman yhteisönsä etuja).

Tilannetta pahentaa vielä kelpoisuusehtojen madaltaminen lakiehdotuksessa: sen enempää rehtorin kuin dekaaninkaan tarvitsisi olla kuin tohtori, ei professori, saati Helsingin yliopiston professori. Tällaiseen “alennusmyyntiin” ei yliopistojen pitäisi taipua.

Konkreettinen ehdotukseni on: koko nimitysketju pitäisi panna uusiksi: kollegio (ei hallitus) nimittää rehtorin, tiedekuntaneuvosto dekaanin ja laitosten (osastojen) johtajat

Mikä on sääntelyn taso valitaan? Keskustelua hankaloittaa epäselvyys siitä, mitkä asiat kuuluvat säänneltäviksi lakitasolla ja mitkä yliopiston sisällä päätettäviksi. Minusta on loogista, että säädöshierarkiassa on kyse asioiden tärkeydestä. Mitä tärkeämpi asia, sitä merkityksellisempää on saada se lain tasolla kirjatuksi.

Esimerkiksi dekaanin vaali tulisi nostaa lakitasolle ja rehtorin ja muiden johtajien kelpoisuusehdot voitaisiin määritellä tiukemmin lakitasolla ja myös yliopiston sisällä johtosäännöissä. Oikeudelliseen puoleen liittyy paljon ongelmallisia piirteitä (jotka joudun tässä sivuuttamaan). Opetusministeriö (sen johto) suhtautuu erittäin yliolkaisesti vakaviin oikeudellisiin – jopa perustuslaillisiin – ongelmiin. Samoin oikeudellisten asiantuntijoiden lausuntojen painoarvoon (vrt. lausunnot). Puhetapa ennakoi lopputulemaa: “kun virkasuhteet muutetaan työsuhteiksi”… vaikka ratkaisut ovat eduskunnan käsissä.

Yliopiston uusi strategia vs. konsistorin linjaukset.

Yliopiston uusi strategia sisältää aidosti kauniisti muotoiltuja ajatuksia yhteisöstä, luottamuksesta, kaikkien äänen esille saamisesta, yhteisöllisten voimavarojen optimaalisesti hyväksikäytössä. Kuitenkin johtamista ja laitosrakenteen muutosta (osin) koskeva uudistus vie kehitystä olennaisesti taaksepäin, vastakkaiseen suuntaan. Kaavaillun kaltaiset johtamisopit ovat johtaneet huonoihin tuloksiin monissa maissa ja ne on myös hylätty bisneksen asiantuntijaorganisaatioissa (tai niihin suhtaudutaan äärimmäisen kriittisesti)

Yliopistoyhteisön ääni ei ole kuulunut asiaa valmisteltaessa – en sano, ettei sitä olisi kuultu. Jokainenhan voi kertoa asiasta mielipiteensä ihan vapaasti. Hans Mäntylän väitöskirja (2007, HKKK)
kuvaa osuvasti akateemisen yhteisön tuntemuksia ja kokemuksia muutosten pyörteissä. Tämän perusjoukon – jota voidaan tietysti moittia passiiviseksi – mielipiteitä ei ole otettu huomioon.

Tosiasia näyttää kuitenkin olevan se, että yhteisön mielipide ja yliopiston päättäjien näkemykset ovat tietyissä kohdin hyvin etäällä toisistaan. Ja jos kansanäänestys pidettäisiin, olisi kiintoisaa nähdä kuinka laajaa kannatusta esim. johtamisjärjestelmän uudistus nauttii yliopistolla.

Mielestäni yksi ikävimmistä piirteistä liittyy uudistuksen innokkaimpien ajajien puheenvuoroista heijastuvaa ihmiskuvaan: kaukonäköiset yleistä etuja ja välttämättömyyksiä ymmärtävät uudistajat ja vain omia ahtaita partikulaarisia etujaan ajavat professorit, tutkija-opettajat, henkilöstö ja opiskelijat.

Helsingin yliopisto ja suomalainen yhteiskunta

Mikä on Helsingin yliopiston rooli nyt ja tulevaisuudessa? Säilyykö Helsingin yliopisto sivistysyliopistona ja kriittisen ajattelun linnakkeena?

Autonomia luo kasvualustaa tutkimukselle ja kriittiselle ajattelulle (tutkimuksessa ei tunneta pikavoittoja), kontrolli ja hallinnollinen ohjailu nakertavat sitä. Tästä on kysymys.