Tavoitteenamme on tässä tekstissä valaista, miten Opiskelijatoiminta-verkosto on lukuvuonna 2008–2009 itseorganisoitunut Helsingin yliopistolla. Toivomme tekstin antavan ideoita ja innostusta niille, jotka haluavat aktivoitua yliopistolla ja muualla poliittiseen toimintaan edustuksellisista rakenteista riippumatta.

Metodimme on ollut yhdessä kirjoittaminen ja toistemme haastattelu. Olemme haastatelleet toimijoita mahdollisimman laajasti, siis niin liikkeen toiminnassa eri vaiheissa ja eri tavoilla aktiivisesti mukana olleita kuin liikkeen reunamilla toimineita. Tällä tavalla olemme pyrkineet tavoittamaan liikehdinnän takaa toimijoiden subjektiivisen kokemuksen sekä löytämään erilaisia näkökulmia toimintaamme. Keskeisimmät kysymyksemme ovat olleet, miten olemme järjestäytyneet poliittiseksi liikkeeksi ja miltä se on tuntunut. Olemme kartoittaneet kokemuksia poliittisesta voimaantumisesta mutta myös kriittisiä huomioita liikkeen organisoitumisessa olleista puutteista. Olemme halunneet tuoda nämä kokemukset esiin moniäänisinä ja elävinä. Koska teksti perustuu luottamuksellisiin haastatteluihin, emme ole halunneet tuoda esiin henkilöitä vaan pikemminkin antaa toiminnallemme kollektiivisen äänen.

Kuinka kaikki oikein kävi

“Olen kokenut yliopiston aina jotenkin ahdistavana paikkana: osaton tai ulkopuolinen olo, ei ikinä oikein vastaa vaatimuksiin. Tuntui hyvältä ja kivalta löytää muitakin ihmisiä, jotka ei pitänyt kovenevasta linjasta. Löysi uusia kanavia puhua ihmisten kanssa yliopistossa.”

Opiskelijatoiminta käynnistyi viime syksynä Asunnottomien yönä 17.10.2008, kun joukko opiskelijoita valtasi yliopiston päärakennuksen yöksi. Valtauksen jatkoksi luotiin opiskelija-toiminta –sähköpostilista ja perustettiin opintopiiri, jossa aiheina olivat asuminen, toimeentulo ja uusi yliopistolaki. Alkuvaiheen toimijoita innostivat Italian yliopistoliikehdinnät, Anomalia Sapienza sekä Italiassa luotu tapa järjestäytyä poliittiseksi liikkeeksi nimenomaan yliopistoyhteisön kautta. Myös asumisen ja toimeentulon teemat nousivat kansainvälisestä liikehdinnästä, joskin ne olivat ajankohtaisia Suomessakin. Syksyn opintopiirin tarkoituksena oli tarkastella, miten erilaiset kaupunkitilan ja yliopiston muutokset vaikuttavat opiskelijan elämään ja kenen ehdoilla näitä muutoksia tehdään. Kysyttiin myös, millaisia vaatimuksia meillä on paremman elämän mahdollisuuksien lisäämiseksi ja millaisia järjestäytymisen ja toiminnan tapoja on luotava kamppailuille näiden vaatimusten puolesta. Syksyn kuluessa moni huomasi että omat kokemukset – kuten turhautuminen yliopistoon, yliopistodemokratian tilaan, opiskelijaelämään, asuntotilanteeseen – ovatkin yhteisiä.

HYY:n järjestämän Vanhan valtauksen 40-vuotisjuhlien alla tuli idea nostaa esille nykyhetken yhteiskunnalliset ongelmat valtaamalla Vanha ylioppilastalo omaan käyttöön juhlapäivän aattona 24.11.2008. Tällä haluttiin kääntää ihmisten huomio nostalgiasta niihin ongelmiin, jotka meille yliopistolaisille ovat ajankohtaisia juuri tänään. Tapahtumaan tehtiin varjoylioppilaslehti eli Vallankumousylkkäri, jossa julkaistiin Opiskelijatoiminnan manifesti, artikkeleita koulutuspolitiikasta ja kansainvälisestä opiskelijaliikehdinnästä sekä tiedote valtauksesta. Valtaukseen osallistui noin 300 ihmistä, jotka sitoutuivat etukäteen saapumaan paikalle ilmoittautumalla Opiskelijatoiminnan sähköpostiosoitteeseen.

Valtauksen jälkeen perustettiin yliopistotoiminta-sähköpostilista ja yliopistolakiin keskittynyt vääntö lähti liikkeelle. Yliopistotoiminta-ryhmä kokoontui ja suunnitteli toimintaa joulukuussa 2008, ja kokouksia varten vallattiin usein jokin luentosali. Tieteen päivillä 7.–9.1.2009 keskeytimme päärakennuksen juhlasalissa avajaisseremoniat banderollien kera, pidimme puheenvuoron tutkimuksen ja opetuksen tilasta ja kutsuimme kaikkia yliopistolaisten yleiskokoukseen 29.1.2009. Yleiskokouksesta painettiin julisteita ja tulostettiin yliopistolla ja toimijoiden työpaikoilla flaijereita, jotka levisivät yliopiston kampuksille seuraavien viikkojen aikana. Näissä tiedotimme yleiskokouksen sijainniksi Porthania-rakennuksen suurimman luentosalin, jonka päätimme vaikka vallata, jollemme muuten saisi sitä käyttöömme. Tilan maksuton käyttö kuitenkin järjestyi yliopistojohdon puolelta, luentosali täyttyi yli viidensadan ihmisen voimin ja löysimme vihdoin yhteisen tilan toiminnalle ja keskustelulle, joka keräsi yhteen aiemmin vain hajanaisesti esitetyn lakiesityksen kritiikin. Yliopistolaisten yleiskokouksen idea levisi myös muihin yliopistokaupunkeihin, ja Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa järjestettiin muutaman viikon sisällä vastaavanlaiset tapahtumat.

Yleiskokouksessa järjestäydyimme työryhmiin valmistelemaan yliopistolain vastaista mielenosoitusta, adressia sekä televisiomainosta, joka sittemmin jäi puolitiehen. 19.2. järjestimme mielenosoituksen teemalla ”Yliopistouudistus uusiksi”. Ulosmarssit luennoilta ja mielenosoitukset järjestettiin myös Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä, Joensuussa, Tampereella ja Turussa. Mielenosoitus ei suunnannut eduskuntatalon portaille kuuntelemaan kansanedustajien kauniita sanoja, vaan palasi kaupungilta takaisin yliopistollemme ja valtasi spontaanisti sen hallintorakennuksen. Valtaus antoi mielenosoituksesta innostuneelle väelle tilan ryhmittyä uudella kokoonpanolla uusia kamppailuja varten. Olimme rakennuksessa aamuun saakka, ja töihin tuleville yliopiston hallintovirkamiehille meillä oli tarjota aamukahvien lisäksi kannanotto, jossa vaadimme Helsingin yliopiston uudistamisen aloittamista alusta demokraattisena prosessina.

Kevään aikana osa ryhmistämme piti myös tiivistä yhteyttä edustuksellisiin elimiin. Järjestimme 3.2. Vanhalla yliopistojohdon kuulemistilaisuuden, jossa kuulimme ja kuulustelimme yliopistomme uudistusprosessin johtohahmoja. 11.3. luovutimme sivistysvaliokunnalle Opiskelijatoiminta.net-sivuilla kerätyn adressin, johon kertyi kaikkiaan 7209 allekirjoitusta. Yliopistolaisten lakikritiikin summannutta adressitekstiä käytettiin mm. Helsingin Sanomissa yliopistolakikriittisten artikkelien taustana. 18.3. Sivistysvaliokunta puolestaan vieraili Vanhalla HYYn ja Opiskelijatoiminnan kutsumana. Vaikka eri elinten edustajille esitetyt vaatimukset tuskin menivät läpi, sekä adressiteksti että kuulemistilaisuudet herättivät voimantuntoa, kun sekä yliopistojohto että kansanedustajat näkivät parhaaksi saapua järjestämiimme tilaisuuksiin. Toisekseen huomasimme pystyvämme argumentoimaan hallinnon kanssa samalla tasolla, kunhan ensin opettelimme heidän kielensä.

13.3. järjestimme uutta yliopistolakia vastaan “Painajaisten perjantai” -mielenosoituksen, johon osallistui 1500 ihmistä eri Suomen yliopistoista. Nimi viittasi paitsi tulevan yliopistolain tuomiin painajaisnäkymiin, myös hallituksen muihin samanaikaisesti kaavailemiin kauhukuviin: Lex Nokiaan, tekijänoikeuslain uudistukseen ja eläkeiän nostoon. Halusimme yhdistää yliopistolaista käytyä keskustelua laajempiin yhteiskunnallisiin yhteyksiin, emmekä lähteneet liikkeelle pelkästään opiskelijoina, vaan myös aktiiveina, prekaareina ja tietotyöläisinä. Mielenosoitus hautasi opiskelijoiden yliopistoa symboloivan arkun uhkaavan musiikin saattelemana eduskuntatalolle. Palattuamme kampukselle valtasimme yliopiston päärakennuksen 200-400 ihmisen voimin viikonlopuksi. Aluksi kävimme yleistä keskustelua valtakunnallisen, autonomisen yliopistolaisliikkeen muodostamisesta. Myöhemmin viikonlopun aikana pidettiin työryhmiä yliopistolaista, tekijänoikeuslain muutoksista sekä pääkaupunkiseudun huonosta asumistilanteesta.

Loppukeväästä toiminnan painopiste siirtyi yksinomaan yliopistolain ympäriltä laajemmin opiskelijoiden, yliopistolaisten ja kaikkien tietotyöläisten aseman politisoimiseen. Toisaalta työ yliopistolain kanssa jatkui kuten aiemminkin kannanottojen, yhteydenottojen ja mielipidekirjoitusten voimin. Pyrimme myös käynnistämään omaa opintotoimintaamme yliopistolla. Kevään ajan yliopistolla kokoontui Autonominen demokratiapraktikum, jossa käsiteltiin viikoittain esimerkiksi kansalaistottelemattomuutta, säätämisprosessissa olevia lakeja ja kansalaisyhteiskuntaa. Huhtikuun viimeisellä viikolla osallistuimme kansainväliseen Reclaim your education –toimintaviikkoon järjestämällä Porthanian aulassa keskustelutilaisuuksia ja työpajoja muun muassa vastarintaliikkeiden historiasta, kriittisestä pedagogiikasta ja poliittisesta filosofiasta. Toimintaviikon yhteydessä järjestimme tukimielenilmauksen Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen puolesta ja autoimme opiskelijoita kesäopintotukihakemusten kanssa. Anonyymit opiskelijatoimijat tekivät samoihin aikoihin poliittisen asumisvaltauksen tyhjässä toimistotilassa keskustan liepeillä. Vappuaattona osoitimme mieltämme teemalla “Kapitalismi ulos kampukselta” yhdessä Murrostorstai-verkoston kanssa ja kesäkuussa osallistuimme Reclaim the income -mielenosoitukseen pakkotyön mahdollistavaa yhteiskuntatakuuta ja työn hinnan polkemista vastaan.

Yliopistolaki hyväksyttiin eduskunnassa pienin muutoksin juhannuksen alla, ja yliopistolakia vastustava prosessi päättyi. Jäljelle jäi verkostollinen ihmisiä, jotka haluavat omaehtoista toimintaa ja toisenlaista yliopistoa toimeentulon ja asumisen kysymyksiä unohtamatta. Vaikka läpi mennyt laki jäi kaihertamaan, olemme tietoisia siitä, että ilman Opiskelijatoimintaa lakia vastustava kritiikki olisi voinut jäädä yksittäisiksi puheenvuoroiksi. Lisäksi lain vastustus yhdisti meitä toisiimme, ja opimme organisoimaan vastarintaa sekä tarkastelemaan tavallista arkielämäämme poliittisesta näkökulmasta.

“Onhan se paljon kivempaa lähteä tekemään vallankumousta suoraan.”

Opiskelijatoiminta on organisoitunut ohi virallisten instituutioiden ja päätäntäelimien. Turhautuminen nykyiseen yliopistoon sai aikaan halun tarttua itse toimeen sen sijaan, että jättäisi politikoinnin harvoille opiskelijaedustajille. Omaehtoisen toiminnan ja opiskelijakulttuurin luomisen lisäksi olemme myös yrittäneet lobata edustuksellisen järjestelmän puitteissa. Erityisesti yliopistolain vastaisen kamppailun aikana Opiskelijatoiminta oli yhdistävä verkosto, joka kokosi yhteen monenlaisia ja keskenään eroaviakin kriittisiä ääniä. Yhdessä sovittujen tavoitteiden sijaan meillä oli pikemminkin useampia erillisiä tavoitteita: lain kaataminen ja yliopistouudistuksen aloittaminen alusta yliopistoyhteisöstä käsin, opiskelijan tilanteen politisoiminen sekä vastakulttuurin luominen yliopistolla.

Monille Opiskelijatoiminnassa mukana olijoille sopii toiminnan epämuodollisuus. Pyramidimaisen järjestöhierarkian sijaan rakenne on verkostomainen ja ihmiset voivat sitoutua itse valitsemiinsa poliittisiin päämääriin ja työskennellä niiden eteen toisten kanssa hyvin konkreettisella ja toiminnallisella tavalla. “Opiskelijatoiminnassa heitetään idea ja sitten ollaankin jo tekemässä. Ei ole pakollisia kuvioita, jotka täytyy tehdä, vaan voi vaan tehdä.” Ideointi ja tekeminen tapahtuu yhdessä ja kasvokkain, ja sen vuoksi voi vaikuttaa oikeasti siihen, mitä tehdään ja kuinka paljon vastuuta itse haluaa ottaa. Kun toimeen pääsee tarttumaan itse eikä jonkun toisen kautta, turhautuminen vaihtuu toiveikkuudeksi.

Opiskelijatoimintaa luonnehtii jatkuva kertaluonteisuus. Koska Opiskelijatoiminta ei ole ollut mikään virallinen järjestö, meillä ei ole ollut järjestöavustuksia. Rahoitus onkin tällaisen vapaamuotoisen verkostorakenteen ongelma: mistä rahat tempausten materiaalikustannuksiin? Koska avustusta ei suoraan rahana ole ollut tarjolla, toiminta on ollut paljolti yksityisten henkilöiden avun varassa. Mielenosoitustalkoisiin on tuotu lakanoita omista sängyistä ja flaijereita tulostettu työpaikoilla ja yliopiston tulostuskiintiöiden varassa. Valtauksiin ruokaa hankittiin yhdessä esimerkiksi dyykkaamalla, ja monet toivat syötävää yhdessä jaettavaksi. Mielenosoituksista koituneet menot on katettu marssilla kerätyllä kolehdilla ja yksittäisten ihmisten lahjoituksilla. Lisäksi järjestöt ovat antaneet tukea esimerkiksi julisteiden painokuluihin. Joillekin tahoille olemme edelleen velkaa.

Yhtenä tärkeänä Opiskelijatoiminnan organisoitumisen keinona ovat olleet opintopiirit, joissa on luotu yhteistä ymmärrystä opiskelijoiden yhteiskunnallisesta tilanteesta ja yliopiston tilasta ja mietitty miten voimme toimia yhdessä muuttaaksemme tilannetta. Sähköpostilistat ovat toimineet niin keskustelukanavana, yhteydenpidon ja toiminnan suunnittelun apuna kuin myös tapahtumista tiedottamisen keinona. Yliopistotoiminta-sähköpostilista yhdisti yliopistolaisia: siihen liittyi henkilökuntaa ja opiskelijoita ja sen kautta organisoitiin myös jokunen yhteisvoimin tehty mielipidekirjoitus. Opiskelijatoiminnan omia nettisivuja on käytetty tapahtumista ja toiminnasta tiedottamiseen sekä omien tekstien julkaisukanavana ja oman journalistisen sisällön esillepanopaikkana. Netti on siis auttanut levittämään tietoa ja kutsumaan toimintaan mukaan, mutta organisoitumisen ytimessä on kuitenkin ollut kasvokkain kohtaaminen ja konkreettinen yhdessä tekeminen. Toimintaan on voinut tulla mukaan osallistumalla banderollitalkoisiin, kävelemällä mielenosoituksissa, tulemalla tapaamiseen tai kirjoittamalla tekstejä yhdessä muiden kanssa. “On ollut tosi siistiä, että on tehnyt kaikkee sellaista mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt: järjestänyt miekkareita, huutanut megafoniin, liimannut julisteita, pitänyt spontaaneja puheita.”

Valtaukset ovat olleet tärkeä toimintamuoto organisoitumiselle. Toisaalta on saatu tila käyttöön järjestäytymistä ja tulevan suunnittelua varten – olemme vallanneet niin päiväsaikaan yliopiston luentosaleja (jotka ovat siis maksullisia tiloja) kokoontumisia varten kuin mielenosoituksen päätteeksi rakennuksia jolloin toisilleen tuntemattomat, innostuneet ihmiset pääsevät kanavoimaan toimintahalunsa pitempijänteisemmän ja tavoitteellisemman toiminnan suunnitteluun. Valtauksissa liike myös saa uusia jäseniä ja organisoituu uudelleen. Valtaus tapahtumana on hauska, innostava ja toiminnallinen. Erään haastateltavan mielestä “Se, että voi kävellä tuollaisiin mestoihin ja sanoa ‘me ollaan nyt täällä’, on moraalia kohottavaa.” Ihmiset tutustuvat toisiinsa toiminnan ja vapaamuotoisen järjestäytymisen kautta: esimerkiksi valtauksissamme on usein järjestäydytty työryhmiin kiinnostuksen ja tavoitteiden mukaan. Valtauksessa mukaan tulevat uudet ihmiset sekoittavat vanhaa pakkaa uudelleen ja pakottavat liikettä organisoitumaan uudelleen. Sen lisäksi, että valtaus toimii sisäänpäin liikettä voimistavasti, se on myös ulospäin symbolinen näyttö oman tilan haltuunotosta. Valtaus toimii keinona luoda yhteisrintamaa, yhteishenkeä ja toiminnallista tietoisuutta, joiden kautta vallitsevaa järjestystä voi kyseenalaistaa. Valtaus tuo esiin, että kyse on todellisesta konfliktista eikä mielipide-eroista: “ettei vaadita rationaalisia päätöksentekijöitä ottamaan jotain faktoja huomioon ja tekemään puolestamme viisaita päätöksiä vaan että lyödään nyrkki pöytään.”

Olemme siis käyttäneet suoran toiminnan tekniikoita omaehtoisen toiminnan luomiseksi kuin myös yrittäneet vaikuttaa edustuksellisen demokratian puitteissa. Ovatko nämä kaksi painotusta syöneet toistensa resursseja vai täydentäneet toisiaan? Ainakin suora toiminta on hyödyttänyt edustuksellista vaikuttamista. “HYY ei ole voinut sanoa joitain asioita, joita Opiskelijatoiminta on voinut sanoa. Mutta sitten se on kuitenkin aiheuttanut painetta, joka on helpottanut meidän opiskelijaedustajien työtä. Joka on ihan oikeasti konsistoria myöten on vaikuttanut siihen, miten suhtaudutaan opiskelijoihin ja niiden vaatimuksiin, kun opiskelijat on alkaneet marssimaan tuolla ympäriinsä ja valtaamaan rakennuksia.” Mutta lobbaamisen keskittyminen voi viedä toiminnan ydinmehun. Eräs haastateltavamme sanoi, että “mielestäni tähän “keskusteluyhteyden luomiseen” jne. mitä poliitikot ja viranomaiset aina pitävät tärkeänä tulee suhtautua kriittisesti: niillä voidaan vielä liikehdinnältä terä ja vaikuttavuus.” Haastateltavan mielestä lobbaamisen sijaan tulisi keskittyä oman toiminnan kehittämiseen “Eli ensin vastavallan rakentaminen, sitten ehkä dialogi vastapuolen kanssa. Mutta mieluummin niin päin, että “antakaa meille mitä vaadimme, sitten voidaan puhua.”

Kaikesta vaikuttamisyrityksistä huolimatta yliopistolaki meni läpi ja siihen tuli vain pieniä korjauksia. Mutta yliopistolain vastaisen kamppailun seurauksena yliopistopolitiikkaan on saatu uusia toimintatapoja ja uusia puhetapoja, jotka ovat tuoneet muassaan pitemmän tähtäimen tavoitteita niin yliopiston muuttamiseksi kuin opiskelijan yhteiskunnallisen tilanteen politisoimiseksi. Haastateltu huomauttaa myös, että ihmisten toiminnassa hankitut kokemukset kapinasta voivat nousta esille vielä paljon myöhemmin ja luoda uudenlaista suoran toiminnan perinnettä. Yliopistolakikamppailussa monet saivat ensi kosketuksensa suoraan toimintaan.

Mediavoittoja

Olemme käyttäneet julkisuutta suunnitelmallisesti hyväksemme. Esimerkiksi Vanhan valtauksen yliopistoyhteisössä aiheuttamia nostalgiatunnelmia käytettiin tietoisesti opiskelijan aseman uudelleen politisoimiseen. Valtaukset ja mielenosoitukset ovat olleet “puhetta julkisuudelle” siinä missä puhetta toisillemmekin. Ne ovat toimineet organisoitumisen ja verkostoimisen paikkana, mutta myös keinona saada julkisuutta vaatimuksille. Median huomion kiinnittyminen opiskelijoihin ja opiskelijoiden itsensä määrittämiin ongelmiin on aiheuttanut liikkeessä voimaantumista. Se on antanut tunteen siitä, että kokoontuessamme yhteen voimme muuttaa tilaa ympärillämme — ei ainoastaan fyysistä tilaa, vaan myös valtamedian luomaa julkisen keskustelun tilaa, jonka konsensustodellisuuteen olemme kyenneet samaan aikaan murtumia ja toisenlaisia puheenvuoroja. “Nyt medianäkyvyys aiheutti selvää voimaantumista liikkeen keskuudessa. Toisaalta se myös sai vastapuolen ottamaan liikkeen vakavammin.” Valtauksissa olemme kokoontuneet seuraamaan yhdessä mediakirjoittelua ja kokeneet kollektiivisia tyydytyksen hetkiä silloin, kun olemme saaneet sanomamme läpi ja poliitikot ovat joutuneet reagoimaan toimintaamme median välikäden kautta. Silloin kun mielenilmauksemme eivät ole kertautuneet mediassa, on niiden eteen tehty työ tuntunut osin turhaltakin.

Median huomio on myös antanut Opiskelijatoiminnalle suojan ajaa valtausten avulla vaatimuksiaan ilman, että poliisia oltaisiin kutsuttu puuttumaan asiaan. Suomessa ollaan vielä toistaiseksi sen verran tottuneita ajatukseen opiskelijoista yliopistoyhteisön jäseninä, että kun esimerkiksi Tampereen yliopiston johto kutsui poliisin poistamaan flaijereita jakaneita opiskelijoita kampukselta, jälki näytti mediassa rumalta. Opiskelijatoiminta on saanut positiivista huomiota mediassa liittyen nimenomaan opiskelijoiden erityislaatuiseen yhteiskunnalliseen statukseen ja opiskelijaliikehdinnän historiaan.

Voimaannuttavinta valtaustilanteissa ovat kuitenkin olleet valtamedian ohitse vastaanotetut ulkomaailmasta saapuneet viestit. Hallintorakennuksen valtauksessa käyty lyhyt Skype-puhelu tamperelaisten mielenosoittajien kanssa, New York Universityn samaan aikaan vallanneiden opiskelijoiden yhteydenotto sekä aiempien hallintorakennuksen valtaajien tukikirje synnyttivät kokemuksen solidaarisuudesta. Kun omia kamppailujaan käyvät ryhmät löytävät yhteyden toisiinsa valtamedioiden välittämän viestin ohitse, toisenlainen maailma ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan elämme sitä koko ajan.

Toisaalta Opiskelijatoiminta on levittäytynyt erityisesti internetissä. Tieto valtauksista ja mielenosoituksista on levinnyt tehokkaasti Facebookin kautta. Nettisivumme ovat välittäneet yleiskokouksen kuunnelmana sekä yliopistojohdon kuulemistilaisuuden Youtube-klippeinä. Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden kaapelikanava OUBS teki reportaasin Vanhan uudelleen valtauksesta ja dokumenttielokuvablogi Blogumentti otti osaa yliopistolakikamppailuun levittämällä videomateriaalia tapahtumistamme kantaaottavilla dokumenteilla. Valtamedia.net -uutissivusto on välittänyt tietoa tapahtumistamme ja yksittäiset blogikirjoittajat ovat levittäneet tietoisuutta käynnissä olevista kamppailuista. Tärkeää on myös ollut näkyä kampusalueilla julkisilla paikoilla järjestettävin kokouksin, julistein, flaijerein ja tarroin. Vastarinnan merkkien levittäminen ja omat tiedonvälityskanavat ovat olleet tärkeitä tilanteessa, jossa yliopiston johto ja yliopistotiedotus ovat asettuneet uudistusten tueksi, ja lakia kritisoivaa tietoa on ollut lähes mahdotonta saada kuuluviin yliopiston virallisia tiedotuskanavia pitkin.

Kokemuksia sukupuolesta suoran toiminnan liikkeessä

Sukupuoli ei missään vaiheessa ole ollut näkyvästi Opiskelijatoiminnan agendalla. Sukupuolta ei ole pyritty politisoimaan manifesteissamme eikä sitä ole nostettu erikseen periaatteissamme esille. Kuitenkin monille meistä sukupuolten välinen tasa-arvo ja sortavien rakenteiden purkaminen käytännössä ovat tärkeitä tavoitteita.

Toimintaviikon yhteydessä Opiskelijatoiminta teki yhteistyötä nimenomaan Helsingin naistutkimuksen ainejärjestön Vastakarvan kanssa, mihin aloite tuli liikkeen aktiiveilta, jotka itse olivat kiinnostuneet sukupuolentutkimuksesta, queer-tutkimuksesta ja feminismistä. Vastakarvan kanssa järjestettiin yhteinen solidaarisuusmielenilmaus Jyväskylän naistutkimuksen oppiaineen alasajoa vastaan ja talonvaltausliikkeen suhdetta seksismiin käsittelevä keskustelutilaisuus.

Kokemukset sukupuolen näkymisestä Opiskelijatoiminnassa ovat vaihdelleet. Osa aktiiveista kokee, että sukupuoli ei ole ollut ongelma Opiskelijatoiminnassa eikä toiminnassa ole noussut esiin sukupuolirooleja. Toisten mielestä sukupuoliroolit ovat ongelma, ja he hahmottavat kysymystä kahdella eri tavalla. Yhtäältä ongelma liittyi pikemminkin yleisesti yhteiskunnassa oleviin sukupuolirooleihin, jotka heijastuvat myös Opiskelijatoiminnan toiminnassa. Toisaalta Opiskelijatoiminnassa itsessään on sukupuolittuneita käytäntöjä, jotka vaikuttavat toimijoiden vaikutusmahdollisuuksiin ja tehtävien jakoon liikkeen sisällä.

Sukupuoli on näkynyt tehtävien jaossa. Miespuoliset toimijat ovat päätyneet näkyvämpiin rooleihin toiminnassa. Toisaalta taas naispuoliset toimijat ovat päätyneet tekemään enemmän “käytännön paskaduuneja”. Käytännön paskaduunit ovat työtä, joka ei välttämättä näy ulospäin, mutta joka on välttämätöntä liikkeen toiminnan kannalta. Tällaisina naisille päätyneinä käytännön tehtävinä aktiivit kertoivat muun muassa banderollien tekemisestä ja kokouksissa sihteerinä toimimisesta.

Eräs naispuolinen toimija tiivistää kokemustaan Opiskelijatoiminnan sukupuolirooleista näin: “On harmi, että että arvostetaan sitä, mitä pojat tekevät ja vähän väheksytään sitä mitä tytöt tekevät, eikä kiinnitetä huomiota siihen, että kumminkin molemmilta on poissa jotakin keskimäärin.” Liikkeen sisällä sukupuolirooleja on yritetty tasata tehtävien jaossa. Esimerkiksi puhujia ja puheenjohtajia valitessa on kiinnitetty huomiota sukupuoleen ja pidetty huolta, että molemmat sukupuolet saavat näkyviä rooleja yhtä paljon. Näkymättömien tehtävien jakamiseen ei ole kiinnitetty samalla tavalla huomiota: “Ehkä niin kuin aikaisemmin on puhuttu, yritetään painottaa niitä näkyviä rooleja, joissa pojat on paljon esillä, mutta ei kiinnitä niihin näkymättömiin rooleihin. Ehkä halutaan taata naisille yhtä paljon valtaa. Miksei haluta taata miehille yhtä paljon banderollien ompeluaikaa? Siinä näkyy, että pidetään paljon tärkeämpänä niitä asioita, joita pojat tekee. ”

Sukupuoli on näkynyt myös kokouskäytännöissä, toimijoiden keskinäisissä suhteissa ja siinä kuinka paljon kenenkin näkökulmille on annettu painoarvoa. Yksi haastatelluista miespuolisista aktiiveista kertoo, että “dominoivat mieshenkilöt ottivat häikäilemättömästi puheenvuoroja” kokouksissa. Haastateltu naispuolinen toimija näkee, että Opiskelijatoiminnassa on tapahtunut jako “hiljaisiin tyttöihin” ja “tilaa ottaviin poikiin.” On näkynyt poikaporukoita ja tyttöporukoita. “Jopa ihmisten fyysinen koko ja oleminen ovat ohjanneet sitä, mihin on suuntautunut ja miten on otettu.” Hänen mielestään tytöt saisivat ottaa enemmän puhetilaa.

Sukupuoliroolien muodostumiseen puuttuminen Opiskelijatoiminnassa on ollut vaikeaa, koska ympäröivässä yhteiskunnassa sosiaaliset sukupuoliroolit näkyvät kaikessa toiminnassa. Tämä on johtanut siihen, että kaikki naispuoliset toimijat eivät koe näkyviä rooleja luonteviksi itselleen eikä heitä voi niihin pakottaa. Käytetyt keinot välttää sukupuolirooleja ovat tuntuneet keinotekoisilta eivätkä ole vaikuttaneen itse ongelmaan.

Myös itse yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot tuntuvat maskuliinisilta. Niihin liittyy voiman näyttäminen ja tilan ottaminen. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinojen maskuliinisuus näkyy suoran toiminnan liikkeissä ja vaihtoehtokulttuureissa: niissä on militanttia estetiikkaa, joka kytkeytyy väkivaltaisen maskuliinisuuden ideaan ja machoismiin. Opiskelijatoiminnassa kyse on ollut tasapainottelusta. Militanttius voi tehdä toiminnasta väkivaltaista machoilua. “Toisaalta akateeminen teekerhokulttuuri voi laimentaa liikkeen loputtomaksi ja näkymättömäksi humanistidiskurssiksi”. Tarvitseeko liikkeen olla aggressiivinen ja militantti voidakseen haastaa vallitsevaa poliittista järjestelmää ja toimia edustuksellisen vaikuttamisen ulkopuolella? Voiko vaikuttamiselle löytää toisenlaisia lähtökohtia? Feminiininen vaikuttaminen voisi olla yhdessä tekemistä ja keskinäisiä keskusteluja, joille on vaikea saada tilaa nykyisessä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kulttuurissa: “Mikä vois olla feminiinistä vaikuttamissa yhteiskunnassa? Ehkä se on sellaista teekerhoa. Se voisi olla sellaista ideoiden jättämistä, joka tulee näkyviin vähän viiveellä. Sellaista bubbling under. Se toimii ehkä keskinäisessä vaikuttamisessa, mutta keskinäisillä keskusteluilla ei vaikuteta ulkopuolisiin tahoihin. Vois tapahtua teekerhon kokoa kasvattamalla. Vaikka onhan miehilläkin saunaseuroja, ei se siis yksin ole feminiinistä kulttuuria.”

Toisaalta Opiskelijatoiminnassa on voinut myös vapautua sukupuolirooleista ja laajentaa omaa toiminnan piiriään. Näin naispuolinen aktiivi kertoo kokemuksistaan Opiskelijatoiminnasta: “Vuoden aikana on saanut tosi paljon rohkaisua tehdä asioita, joita ei yleensä tee. On saanut rohkeutta ottaa näkyvimpiä rooleja, joita ei yleensä tee. On rohkaistu puhumaan. On myös alkanut ymmärtää, miksi on ollut yliopistolla yleensä vaikeaa ottaa esimerkiksi puhetilaa, on ikään kuin saanut ilmiölle nimen. On itselle ollut avartava kokemus.”

Ristiriitoja ja sisäpiirejä avoimessa verkostossa

Opiskelijatoiminta esittäytyy kaikille avoimena verkostona, jota määrittävät yhteiset tavoitteet ja taistelut. Näitä ovat asumiseen ja toimeentuloon liittyvät kamppailut ja nyt jo hävitty taistelu yliopistolaista. Perinteisiä liikkeitä määrittävä jako liikkeen sisä- ja ulkopuoleen ei oikeastaan istu verkostorakenteeseen, jossa kuka tahansa on potentiaalinen toimija. Verkoston rajat asettavat ainoastaan edellä mainitut tavoitteet ja taistelut. Koska Opiskelijatoiminnalla ei rakenteensa puolesta ole lainkaan legitiimejä jäseniä, se määrittyy uudelleen jatkuvasti sen perusteella, millaisena se nähdään julkisuudessa, mitä se antaa itsestään ulospäin, ja millaisten tavoitteiden eteen se kutsuu ihmisiä toimimaan. Esimerkiksi jo Opiskelijatoiminnan nettisivuille kirjoitetut, ulkopuolisesta näkökulmasta esitetyt kritisoivat kommentit muovaavat sitä, mitä Opiskelijatoiminta ihmisten, niin aktiivisten toimijoiden, kuin muidenkin silmissä on. Alkukeväästä toimintamme painottui paljolti yliopistolain vastustamiseen, koska kysymys yhdisti monia erilaisista poliittisista taustoista tulevia ihmisiä toimimaan yhden tavoitteen eteen. Verkostomaisuus näkyikin tuolloin muun muassa kiistoina siitä, millaiset tekstit meitä Opiskelijatoimintana määrittivät. Meillä ei ole ollut lukkoon löytyjä sääntöjä vaan Opiskelijatoiminta on rakentunut sen mukaan, millaista toimintaa on tehty ja ketkä ovat olleet mukana toimimassa. Erimielisyydet ovatkin nousseet pinnalle erityisesti silloin, kun on mietitty toiminnasta ulospäin annettavaa viestiä. Kun kaikki toiminta on yritetty laittaa yhteisen viestin alle, on törmätty erilaisiin ideologioihin ja puhetapoihin.

“Jos useampi ihminen yrittää viedä liikettä eri suuntaan, ei päästä minnekään.” Opiskelijatoiminnan verkostomaisuudesta johtuen jokainen toimija on ollut yhtä lailla rakentamassa liikettä ja määrittämässä sen suuntaa. Tämä on taannut sen, että olemme voineet lähteä toimimaan omista tarpeistamme ja kokemuksestamme käsin. Toimintaan on voinut tulla mukaan missä vaiheessa tahansa ja olla heti mukana kehittämässä toiminnan suuntaa. Liikkeen avoimesta verkostorakenteesta on seurannut myös ongelmia: “Meillä ei ole rakenteellisia keinoja ratkaista konflikteja, (ei ihmisiä eikä käytäntöjä) vaan vain oma hyväntahtoisuutemme ja keskusteluntahto.” Kiistojen ratkaiseminen on ollut vaikeaa, koska ei ole ollut mitään toimielimiä, jotka näitä kiistoja voisivat ratkaista. Kun kaikilla on yhtäläinen oikeus osallistua toiminnan määrittämiseen, ei kenelläkään ole oikeutta sanoa viimeistä sanaa vaan liikkeen toiminnasta on keskusteltu yhdessä. Yksimielisyyden saavuttaminen on ollut vaikeaa, kun toimijoilla on erilaisia näkemyksiä poliittisesta vaikuttamisesta, yliopistosta ja toimintatavoista.

Päätöksenteko avoimissa kokouksissa on avannut kaikille mahdollisuuden osallistua toiminnan suunnitteluun. “Jos jaksaa olla mukana ja avata suunsa kokouksissa, ideat ja mielipiteet otetaan keskusteluun.” Tämä käytäntö ei ole kuitenkaan ollut loppuun asti tasapuolinen. “Kyllähän sekin antaa valtaa, että on kova ääni ja puhuu toisten päälle. Onko se sitten reilumpaa?” Jotkut ovat ottaneet kokouksissa enemmän puhetilaa kuin toiset. Se, joka tuo mielipiteensä esiin voimakkaimmin ja ottaa eniten puheenvuoroja, saa myös eniten sanavaltaa siihen, mitä tehdään. Kyse on myös argumentaatiotavasta ja kyvystä tuoda mielipiteensä julki vakuuttavasti. Myös toimijoiden taustat ovat vaikuttaneet siihen, miten paljon painoarvoa kenenkin mielipiteelle annetaan. Ne toimijat, joilla on pidempi tausta suoran toiminnan aktivismissa ja opiskelijatoiminnassa, ovat saaneet enemmän vaikutusvaltaa kuin poliittiseen toimintaan myöhemmin aktivoituneet. Myös muunlaiset asiantuntija-asemat ja sosiaaliset roolit ovat vaikuttaneet toimijoiden sananvaltaan liikkeessä.

“Kun Opiskelijatoiminnassa toimijoilla ei ole virallisia rooleja, luottamus toimijoiden kesken perustuu siihen, että tuntee ihmisen.” Verkostomaisuus on tehnyt Opiskelijatoiminnasta avoimen, mutta myös saanut aikaan erilaisten sisäpiirien muodostumisen. Jotkut toimijoista tulevat paremmin toimeen toistensa kanssa ja haluavat toimia yhdessä. Virallisten roolien puuttuessa henkilökemioiden mukaan syntyneet sisäpiirit ovat olleet olennaisia toiminnan muodostumisessa. Toisaalta sisäpiiritkään eivät ole koskaan olleet muuttumattomia vaan niihin on päässyt mukaan osallistumalla toimintaan ja tutustumalla sen kautta muihin.

Ruohonjuuritasolla Opiskelijatoiminta on pystynyt osallistamaan toimijoita eri taustoista kamppailuun yliopiston autonomian, opiskelijoiden elämän mahdollisuuksien ja tietotyöläisten oikeuksien puolesta. Liikkeen laajenemisesta seurannut moniäänisyys on kuitenkin tehnyt vaikeaksi yksimielisyyden saavuttamisen siitä, mitä toiminnan pitäisi olla. Kun ei ole jaettua teoriaa ja periaatteita, ei ole ollut yksimielisyyttä myöskään toiminnan tasolla. Verkostomuoto on sallinut toimijoiden suuntautua eri asioihin, mikä on johtanut toiminnan jakautumiseen ja eriytymiseen.

“Mutta jos toiminta muuttuisi sisäisiä konflikteja ratkaiseviksi rakenteiksi, tavoitteisiin suuntautunut toiminta kuolisi.”

Opiskelijatoiminnan tulevaisuus

“Opiskelijat on tulleet poliittiseksi voimaksi. Kun ihmiset on aktivoitu, on hyvät mahdollisuudet, että se jatkuu.”

Jatkamme opiskelijan aseman ja yliopiston politisoimista. Poliittisen hereilläolon yliopiston sisällä täytyy tarkoittaa muutakin kuin vain edustuksellisten elinten kautta toimimista. Asumisen, toimeentulon ja tutkintotehtailun ongelmat käyvät päivä päivältä kriittisemmiksi, ja haluamme jäsentää näitä ongelmia prekariaatti- ja tietotyöläiskeskustelun avulla. Esimerkiksi opiskelijoiden työmarkkina-asemaa on politisoitava: miten löytää uusia vaihtoehtoja nykyisessä tilanteessa, jossa opiskelijat muodostavat toisaalta halvan ja järjestäytymättömän, toisaalta arvokkaan työvoimareservin. Mitä mahdollisuuksia olisi järjestäytyä prekaarien työntekijöiden kesken juuri yliopistoa hyväksi käyttäen?
Oman toiminta- ja kokoontumispaikan löytäminen yliopistolta auttaisi käytännössä toiminnan jatkuvuutta. Myös tutkimuksenteon voisi nostaa osaksi Opiskelijatoimintaa eri tavoin: yksi haastatelluista etsii toiminnan kautta uudenlaista opiskeluyhteisöä, joka kyseenalaistaisi yliopistolla vallitsevan yksin opiskelun, kirjoittamisen ja pärjäämisen perinteen. Voisimme myös käyttää tutkimusta poliittisena välineenä esimerkiksi työmarkkina- ja asumiskamppailujemme tukena.

Tavoitteenamme on saada yhä useammat, poliittisten ryhmien ulkopuolelta tulevat opiskelijat tiedostamaan näiden kysymysten kiinteä side heidän omaan elämäänsä ja tulemaan mukaan toimintaamme. Yliopisto-opiskelijoille ei ole muodostunut käsitystä heidän omista oikeuksistaan eikä tunnetta yliopistoyhteisön osana olemisesta. Kiristyvien opintoaikarajoitteiden ja tutkintovaatimusten myötä yliopistossa asioidaan yhä enemmän koululaisen tai asiakkaan roolissa. Haluamme tehdä näkyväksi, että yksityisiltä tuntuvat ongelmat yliopistolla ovat usein yleisiä ja rakenteellisia.

Opiskelijatoiminta on radikalisoinut yliopistolaisia ja levittänyt kokemusta yhteiskunnan muuttamisesta toiminnan avulla. “Ihmiset ovat saaneet kokemuksia kapinasta, ja ne vaikutukset voivat tulla esille joskus paljon myöhemmin.”

Maija Korhonen, Solja Kovero, Hilma Salonen, Vuokko Viljanen (Kirjoittajat toimivat Opiskelijatoiminta-verkostossa.)

Samankaltaisia kirjoituksia:

• Jyväskylä: naistutkimuksen yksikkö lakkautusuhan alla – mielenosoitus 21.4.
• Vanhalla luomassa uutta
• Asuntopoliittisen toiminnan suunnittelukokous

Yliopistoväki, herätys!

Yliopistoväen uudet työnantajat, julkisoikeudelliset yliopistot ovat järjestäneet uusiutuvan korkeakoulujärjestelmän ensimetreillä epävirallisen Suomen ennätyksen myös sopimuspuolella. Yliopistolakiprosessin aikana ennätyksiin yletettiinkin jo erityisesti siinä, kuinka muutoksen väkisin läpiajanut oikeistolainen koulutuspoliittinen eliitti sivuutti suurin piirtein kaiken sen toimintaan ja visioihin kohdistetun kritiikin.

Yliopistolain sisäänajon yhteydessä luvattiin, että henkilökunnan palvelussuhteen ehdot turvataan uudella työehtosopimuksella. Vakuuteltiinpa vielä vuoden vaihteessa, että yliopistomuutoksen osalta yliopistolaiset voivat olla rauhallisin mielin. Yliopistoilla ei kuitenkaan edelleenkään ole työehtosopimusta. Työnantaja on neuvotteluissa lähtenyt lupauksiaan vasten liikkeelle joustoista ja sopimusturvan kaventamisesta – esimerkiksi sairasajan etujen heikentämisestä sekä työajan ja sen valvonnan uudelleen järjestelystä. 

Työnantaja on lisännyt jo sovittuun työsopimuspohjaan lisäyksiä mm. lisätöihin sitoutumisista ja oikeuksista määrätä työntekijä muihin työtehtäviin (ks. lisää Acatiimi 1/2010). Yksittäisissä sopimuksissa on pyritty kusettamaan mm. palkan pienentämisellä ja muulla kivalla. Sellainen on uusi työnantaja. 

Toinen ajankohtainen yliopistokiista tulee Oulusta. Maanantaina 15.2. Oulussa aloitetaan YT-neuvottelut 1600 työtekijän kanssa – ne koskevat yli puolta Oulun yliopiston kolmesta tuhannesta työntekijästä!

Kuten toisaalla on jo osuvasti todettu, Oulun tapahtumien luulisi olevan kaikkea yliopistoväkeä yhdistävä huolenaihe. Uhka irtisanomisista ja muista leikkauksista ei rajoitu Pohjois-Suomeen – halusi yliopistoväki sitä itselleen uskotella tai ei. 

Oulun tilanne on ensimmäinen konkreettinen esimerkki niistä opetusministeriön ja oikeistolaisen koulutuspolitiikan linjauksista, joita syksyllä viriteltiin julkisuuteen Suomen innovaatiojärjestelmää arvioineen kansainvälisen asiantuntijaryhmän tutkimuksen pohjalta. Keskeinen viesti on kovin selvä: kansallinen yliopistojärjestelmä rukataan nopeasti uuteen uskoon. Tämä tarkoittaa muutaman "innovaatioclusterin" (kiitoksia piilaakson pioneereille tästäkin herkusta) muodostamista Suomeen – eli edessä on nykyisen kaltaisen yliopistojärjestelmän raaka karsiminen. On luonnollista, että liikkeelle lähdetään esimerkiksi Kajaanin yliopistokeskuksen kaltaisista yksiköistä.  

Toisin kuin maan oikeistohallitus kokoomuslaisten opetus- ja valtionvarainministerien johdolla väittää, Oulun ongelmat eivät ole oululaisten omaa syytä. Pikemminkin kyse on järjestelmän kriisiyttämisestä, jota käytetään perusteluna leikkauksille. Sen verran omituisia ministerien laskelmat maakuntayliopistojen ahdingosta ovat, että niihin ei kykene yhtymään aikaisemmin yliopistolain kovimpiin puolestapuhujiin kuulunut Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunenkaan. 

Oikeistolainen yliopistouudistus on toteutettu niin hätäisesti, ettei edes yliopistojen korkeimmalle johdolle tunnu olevan selvää mitä paljon mainostettu yliopistojen uusi autonomia tarkoittaa. Tampereen yliopiston vararehtori, maineikas historiantutkija Pertti Haapalakin on vähintäänkin kujalla väittäessään, että valtio turvaa yliopistojen toiminnan – Haapalan visioinnin mukaan kaikki tuntuu jatkuvan kuten ennenkin. 

Opetusministeriön linjaukset innovaatiojärjestelmän rukkaamisesta ja Oulun jättäminen oman onnensa nojaan luo kuitenkin kuvaa hieman erilaisesta tilanteesta. Etenkin hierarkian yläpäässä olevat uudistajat korostavat tämän tästä sitä, ettei mikään muutu dramaattisesti. Kuitenkin yliopistomaailman huononnuksista uutisoidaan viikottain. 

Kyse ei ole vain yliopiston työntekijöiden olosuhteisiin liittyvistä väännöistä. Yliopistotyöntekijöiden asema on suoraan sidoksissa opiskelijoiden etuihin. Opetuksen tarjonta ja laatu heikkenevät irtisanomisten myötä. Heikennykset jakaantuvat epätasaisesti oppialojen kesken. Kun hallintohenkilökuntaa karsitaan, jäävät tehtävät opetushenkilökunnan harteille. Käytännössä tämä tulee näkymään mm. suoritusten arvostelun ja rekisteriinkirjaamisen viivästymisenä, siis opintojen suorittamista haittaavina käytäntöinä. Irtisanomiset ajavat yliopistojen hallinnollisen rakenteen kriisiin.

Jos kansallinen yliopistojärjestelmä ajatellaan yhtenäisenä tiedontuotannon alana, ovat Oulun YT-neuvottelut ensimmäinen konkreettinen esimerkki erääseen tuotantoyksikköön kohdistuvista leikkauksista ja irtisanomisista. On kaiketi ymmärrettävää, että leikkaukset ja työtaistelu ovat maamme älymystölle jotain aivan uutta. Viimeistään nyt olisi kuitenkin vedettävä johtopäätöksistä ilmeisin – eli kamppailtava. Olemassa olevalla järjestäytymisasteella luulisi, että yliopistoväen liitot kykenisivät vastatoimiin.

Kysymys ei ole väärinkäsityksistä, laskuvirheistä tai siitä, että yliopistot työnantajina ovat "vastentahtoisesti vaikeiden ratkaisujen edessä". Kyse on siitä, että yliopistojen johto – oikeistohallituksen tuella – kusettaa ja kyykyttää työntekijöitään järjestelmällisesti sen minkä ehtii.

Vallan keskittäminen harvalukuisen yliopistoeliitin käsiin tunnetaan kampuksilla paremmin nimellä vahva johtajuus. Yliopistoväelle se ilmenee valehteluna, salailuna ja pienen, elinkeinoelämän kanssa liittoutuneen, piirin kyräilynä. Yliopistotyöntekijän ja opiskelijan roolina on kuuliaisesti odottaa johdon seuraavaa liikettä, sillä "ruikuttamisella yliopisto ei paremmaksi muutu", kuten Tampereen yliopiston rautarouva on todennut.

Hollin Kaijan kanssa on helppo olla samaa mieltä. Ruikuttaminen yliopistoissa on jatkunut aivan liian pitkään. Ehkäpä nyt kun maan älymystön oma perse on vadilla, hoksataan esimerkiksi ammattiliittoihin järjestäytymisen oikea merkitys (mikä ei muuten ole se helposti saatava viikon lomaosake Katinkultaan, tai keväinen yhdistyksen yhteinen kahviretki lähimpään kansallispuistoon).

Järjestäytyneen yliopistoväen – henkilökunnan, opiskelijoiden ja ammattiyhdistyspoppoon – ensimmäinen tehtävä on sanoa, että yliopiston johdolla ja sen toimintavoilla työnantajana ei ole legitimiteettiä. Sanelupolitiikasta ja lammasmaisuudesta on sanouduttava irti. Toteamus "Me olemme yliopisto" ei riitä, ellei sitä myös näytetä toteen.

Revalvaation toimitus

Samankaltaisia kirjoituksia:

• Oulussa ja Tampereella osoitettiin mieltä
• Työtaisteluja yliopistolla?
• Mielenilmaukset uutta yliopistolakia vastaan käynnistyivät ympäri Suomea

Opiskelijatoiminnan keskustelutilaisuudessa 17.11.2009 puhuttiin opiskelijoiden köyhyydestä, toimeentulosta ja kontrolloinnista Kerrattiin opetusministeriön opintotukityöryhmän opintotukiuudistusesityksen pääkohdat, tällä hetkellä:

Menossa on kansainvälinen toimintaviikko, Itävallassa ja Saksassa paljon valtauksia ja mielenosoituksia. Kaliforniassa on valtauksia ja lakkoilua.

1. KESKUSTELU: TOIMEENTULO JA KONTROLLI

Ovatko opiskelijat jotenkin erityisasemassa? “Poikkeuksista” puhuminen on epäilyttävää, koska nykyään valta toimii poikkeusten kautta ja yksilöimällä kohteensa. Pitäisi tutkia, mikä opiskelijoiden “erityisyydessä” on yleistä. Vallan vastustaminen onnistuu yhteisen eikä erityisen/ eriytymisen kautta.

Opintotukiuudistukseen liittyy kaksi voimakasta kontrollimuotoa:

1. velan lisääminen
2. “kannustaminen” palkkatöihin (eli pakottaminen mihin tahansa työhön millä tahansa ehdoilla)

Tiivistettynä uudistuksen sanoma on, että opiskelijoista on tehtävä yksityisyrittäjiä, jotka ottavat korkeita riskejä (esim. “sijoittavat inhimilliseen pääomaansa rahoittamalla opiskelunsa lainalla” tjsp.) ja kantavat niiden seuraukset.

Talouden finanssivetoistumisesta näyttää nyt seuraavan yritys muuttaa sosiaaliturvaa finanssitalouden “logiikan” mukaiseksi, eli velan (ja riskien) kautta toimivaksi. (Vrt. lisäksi finanssitaloudessa työntekijöitä usutetaan hankkimaan osakkeita, jotta he antaisivat itse itselleen potkut, jotta heidän osakkeidensa arvo nousisi; vastaavasti palkkojen alentaminen on yleisesti eduksi niille, joilla on lainaa, koska silloin korkotaso pysyy hyvänä lainan kannalta…)

Johtopäätöksiä:

1. on vastustettava velkaannuttamistendenssiä
2. … sekä ihmisten eriyttämistä, erottamista ja lokeroimista
3. on vaadittava perustuloa: se on myönteinen vaatimus, joka helpottaisi ihmisten elämää suoraan sekä vähentäisi kontrollia

2. KESKUSTELU: OPISKELIJOIDEN TOIMEENTULOTILANNE

Taustaksi HYY:n teettämä selvitys opiskelijoiden tilanteesta: http://www.hyy.helsinki.fi/suomi/150/doc/1049/. Selvityksen tuloksia: opiskelijoiden tuloerot ovat kasvaneet, samoin sukupuolten väliset tuloerot. Noin puolet opiskelijoista tekevät palkkatyötä, koska heidän on pakko. Ongelmat keskittyvät eikä lainan nostaminen helpota. Eniten ongelmia on niillä opiskelijoilla joilla on lapsia.

Mikä on opiskelijoiden asema työmarkkinoilla? – Aiheesta pitäisi tehdä valtakunnallinen selvitys.

Opintotukea täytyy rakentaa perustulon suuntaan. Tässä projektissa ylioppilaskunnat ovat mahdollisia toimijoita, mutta esim. HYY tuskin lähtee mukaan ilman valtakunnallista liittoa ja/tai muualta tulevaa painetta (Jyväskylä anyone?).

Miltä kenttä näyttää perustulokamppailun suhteen? Esim. ay-liike vaikuttaa vastustavan perustuloa ja pitävän sitä vaarana, joka tappaa järjestäytymisen. Olennainen kamppailu käydään siitä, mitä perustulo tarkoittaa ja mitä se sisältää: on osoitettava oikeistolaisten perustulomallien ongelmat ja vaadittava riittävän suuruista (~800 e) kaikille maksettavaa vastikkeetonta tuloa.

Jotta projekti saadaan käyntiin, on räjäytettävä hallitseva eriyttämisen logiikka.

3. KESKUSTELU: KÖYHYYS JA JATKOTOIMET

Käytiin läpi kokemuksia köyhyydestä ja sen häpeällisyydestä. Monet eivät tajua olevansa köyhiä, vaikka elävät köyhyysrajan alapuolella. Toiset tajuavat viimeistään silloin, kun eivät pysty osallistumaan sosiaalisesti koska ei ole rahaa (käydä leffassa, kahvilla, baarissa jne.) tai ei pysty ostamaan uutta tyynyä/kattilaa/pyykinkuivaustelinettä jne.

Köyhyyskeskustelua hallitsee harha väliaikaisuudesta: “Olen köyhä, mutta sehän muuttuu kun valmistun maisteriksi…” “Olen köyhä, mutta se johtuu siitä että olen sairas, kyllä se sitten kun…” Ongelma: nykyään elämme jatkuvasti “välitiloissa”, ja työmarkkinat tuskin muuttuvat nykyistä varmemmiksi, vaikka valmistuisimme ja tervehtyisimme jne.

Kaksi näkökulmaa toimintaan:
1. opiskelijat ovat köyhiä – toiminta lähtee köyhyyden ja puutteen kokemuksesta
2. opiskelijat osallistuvat yhteiskunnalliseen tuotantoon – toiminta lähtee vaatimuksesta päästä osalliseksi tuotannon synnyttämästä vauraudesta (“luksusta kaikille”)

Opiskelijoiden elämää määrittää puutteen lisäksi kokemus kiireestä, kilpailusta ja köyhyydestä turvaverkkojen puutteena.

Olennaista on muistaa köyhyyden määritelmä: köyhyys määrittyy suhteessa kulloiseenkin yhteiskuntaan ja sen täysivaltaiseen jäsenyyteen. Ei siis ole kyse vain siitä, että haluamme tietyn määrän euroja jotka voimme törsätä kulutukseen.

YHTEENVETONA: Opintotukiuudistus on niin älytön, että sitä voivat kannattaa lähinnä idelogisesti oikeistolaiset. Tässä on mahdollisuus uuteen joukkomobilisaatioon – ja se kannattaa tehdä vähintään samalla volyymilla kuin viime keväänä.Samankaltaisia kirjoituksia:

• Keskustelu toimeentulosta jatkuu
• Keskustelua toimeentulosta, köyhyydestä ja kontrolloinnista
• Toimeentulo, köyhyys ja kontrollointi: keskustelutilaisuus

Kesätuen kiemurat selviksi

Jokaisella korkeakouluopiskelijalla on käytössään yhtä tutkintoa kohden 55 opintotukikuukautta. Opintotukeen kuuluu sekä opintoraha että asumislisä ja mahdollisesti myös opintolaina. Opintotukea saadaksesi KELA kuitenkin edellyttää ns. päätoimista opiskelua, joka tarkoittaa 4,8 opintopisteen suorittamista jokaista tukikuukautta kohden.

Miten tämä liittyy kesäopintotukeen? KELA tarkastaa opintotuen sivujensa mukaan (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/080601140021IL) vain kerran vuodessa, tarkemmin joka lokakuussa. KELA siis tarkastaa vain, että opiskelija on opiskellut lukuvuoden aikana tarpeeksi ansaitaakseen joka kuukaudelle opintotukea – erillistä erotusta kesäkuukausien kohdalla ei tehdä. Lukuvuosi alkaa elokuussa (1.8.) ja loppuu seuraavan vuoden heinäkuussa (31.7.).

Esimerkki 1. Opiskelija on opiskellut mallikkaasti 60 opintopisteen lukuvuosi-tahtiin. Hän haluaa nostaa kesällä opintotukea ja laskee riittävätkö hänen opintopisteensä myös kesäopintotukea varten. Laskutoimituksella 12 x 4,8 hän päätyy tulokseen, että hän tarvitsee 58 opintopistettä nostaakseen opintotukea koko vuodelta. Hän on siis opiskellut ahkerasti myös ”kesän edestä” ja KELAn tarkastuksessa ei tule ongelmia, koska opintopisteitä on tarpeaksi tukikuukausiin nähden.

Jos opintopisteitä ei ole kuluneelta lukuvuodelta tarpeaksi, KELA tarkastaa myös sitä edeltävän lukuvuoden opintopisteet (suhteutettuna käytettyjen tukikuukausien määrän). Jos opintopisteitä ei vieläkään ole tarpeaksi, KELA lähettää opiskelijalle kirjeen, jossa uhataan tuen katkaisulla. Opiskelija voi kuitenkin vielä korjata tilanteen opiskelemalla syksyllä 18 opintopisteen edestä. Jos opiskelija ei onnistu näin tekemään, tuki katkaistaan seuraavan vuoden helmikuussa. Tukea ei tosin peritä takaisin ellei käy ilmi, että opiskelun ei ollut tarkoituskaan olla päätoimista (eli opintosuorituksia ei ole kertynyt lukuvuoden aikana lainkaan).

Miten toimit käytännössä?

Saadaksesi kesäopintotukea sinun pitää lähettää opintotuen muutosilmoitus (http://lomake.kansanelakelaitos.fi/kela/kela.fi/fi/tiedostot/23062/OT15_W.pdf) toukokuussa korkeakoulusi opintotukilautakuntaan. Tähän lomakkeeseen sinun pitää merkata kesäopintosuunnitelmasi. Kesäopinnoissa kuukausien keskiarvoksi pitää muodostua 5 opintopistettä. Eli voit merkata kesäkuulle 3 opintopisteen tentin ja heinäkuulle 8 opintopisteen tentin, koska kuukausien keskiarvoksi tulee yli 5 opintopistettä. Jokaiselle kesätukikuukaudelle tulee kuitenkin merkata joku opintosuoritus. Kesäopinnoiksi lasketaan 1.6. – 15.9. välisenä aikana suoritetut opinnot.

Kuten aikaisemmin mainittiin, KELA tarkastaa vain koko lukuvuodelta kertyneet opintopisteet, eikä kiinnitä erillistä huomiota kesäkuukausiin. Tämä jopa lukee heidän sivuillaan.[1] Jos olet siis opiskellut jo ”kesän edestä”, sinun ei tarvitse muuta kuin lähettää opintotuen muutosilmoitus ja saat ongelmitta kesäopintotukea. Näin käydessä sinun ei tarvitse edes ilmoittautua tenttiin ja aiheuttaa turhaa työtä tentaattoreille. Jos kuitenkin tarvitset opintopisteitä, sinun pitää niitä kesällä suorittaa, jos et halua KELAn katkaisuvaroitusta syksyllä.

Tulorajat

Kesäopintotuen nostaminen pienentää tulorajojasi. Tuloraja kertoo kuinka paljon saat tienata palkkatyöllä menettämättä opintotukea. Jos tulorajasi ylittyy yli 220 eurolla kalenterivuoden aikana, opintotukea peritään takaisin. Tulorajat tarkistetaan vain vuoden lopussa – ei siis ole väliä oletko hankkinut kaikki palkkatulosi yhtenä kuukautena vai tasaisesti monena kuukautena.

Voit laskea oman tulorajasi seuraavasti: 660€ x tukikuukausien määrä + 1970€ x tuettomien kuukausien määrä. ”Normaalisti” tuloraja on siis 660 x 9 + 1970 x 3 = 11850 € / vuosi. Jos nostat koko kesältä opintotukea, tulorajasi siis pienentyy 7920 euroon vuodelta. Kesäopintotuen nostaminen kannattaa siis suunnitella tarkoin, jotta ikäviltä takaisinperimisiltä vältyttäisiin.

Muuta

Voit myös nostaa joinakin kuukausina pelkkää asumislisää. Tällöin et kuluta tukikuukausiasi lainkaan, mutta myös asumislisäkuukausilta edellytetään päätoimista opiskelua (4,8op/kk). Pelkän asumislisän kuukaudet lasketaan silti tukikuukausiksi ja alentavat siten tulorajaasi.

Voit myös turvautua toimeentulotukeen kesällä, jos et voi nostaa kesällä opintotukea (esim. olet käyttänyt jo opintotukikuukaudet loppuun). Tällöin sinulta kuitenkin saatetaan edellyttää, että olet nostanut kaiken mahdollisen opintolainan. Toimeentulotuen saamista on kuitenkin vaikea ennustaa sen harkinnanvaraisuuden vuoksi.

Lopuksi

Opiskelijatoiminta toivoo että tämä opiskelijoita kohtaava epäkohta saisi osakseen paljon huomiota. ”Kuoleman kesäkuu” on monille opiskelijoille täyttä totta, kun tuki loppuu kuun alussa mutta ensimmäinen kesätyöpalkka saapuu vasta kuun lopussa. Käytännössä opiskelijoiden sulkeminen neljäsosavuodeksi joka vuosi hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle eriarvoistaa opiskelijoiden mahdollisuuksia täysipäiväiseen opiskeluun. Tämä koskee etenkin niitä opiskelijoita, joilla ei ole syystä tai toisesta mahdollista saada taloudellista tukea perheiltään.

YTHS:n tekemän terveystutkimuksen (http://www.syl.fi/asiakirjat/050207mielenterveys) mukaan joka neljäs opiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. Opiskelijatoiminnan mielestä on selvää, että ”kynttilä palaa molemmista päistä”, kun opiskelua vaivaa jatkuva taloudellinen epävarmuus. Tämä epävarmuus keskittyy usein kesään ja kesätyön saamiseen. Nykyisen kaltaiset taantumat vievät ensimmäisenä määräaikaisilta opiskelijoilta työpaikat ja kesätyömahdollisuudet.

Opintojen tahtia voi yrittää kiristää asetuksilla, mutta jos opiskelijoita kohtaavia epäkohtia ei onnistuta korjaamaan on hyvin todennäköistä että epäsuotuinen kehitys jatkuu. Psyykkiset ongelmat näkyvät opintojen venymisenä, joka on kansantaloudellinenkin ongelma. Mitä nopeammin kesäopintotukiasiaan saadaan kestävä ratkaisu, sen parempi.

Opiskelijatoiminta toivottaa kaikille jaksamista ja iloista kesää!

Samankaltaisia kirjoituksia:

• Mielenosoitus- ja lakkotyöryhmän tapaaminen
• Hengailuilta
• Lakiehdotustapaaminen

Vuokrataso kohoaa jatkuvasti. Opiskelija-asuntoihin on ennätykselliset määrät hakijoita, ja kaupungin vuokra-asuntoihin jonottaa tuhansia ihmisiä. Pääkaupunkiseudulla on yli 3500 asunnotonta. Samaan aikaan Helsingissä on arviolta 600 000 neliötä tyhjää toimistotilaa.

Meitä kiristetään joka suunnalta: fyysisesti meidät pakotetaan pieniin solukoppeihin ja matalapalkkaisiin töihin – tai sitten asunnottomaksi. Henkisesti meiltä vaaditaan koko ajan nopeampia suorituksia, “luovempaa” työskentelyä ja loputonta alistumista. Meiltä kielletään sekä ilmainen julkinen tila että oma koti. Tilanne on sietämätön.

Miksi meidän pitäisi hyväksyä markkinoiden ja moralistien sanelemat ehdot? Tyhjää tilaa kyllä on olemassa, sitä ei vain käytetä asumiseen. Miksi sitä ei oteta käyttöön? Miksi sitä ei vallata käyttöön?

Asumisen ja asunnottomuuden ristiriidat

Kaupunki haluaa edut opiskelijoista, mutta se ei halua antaa opiskelijoille asuntoja. Opiskelijat ja muut pienituloiset ryhmät saavat kyllä tuoda kaupunkiin boheemiutta, innovaatiokykyä ja nuorekkuutta, kunhan asuvat muualla tai sitten raatavat matalapalkkaisissa töissä ja maksavat korkeaa vuokraa. Tämä on asumisen ensimmäinen ristiriita.

Toinen ristiriita liittyy opiskelijoiden velkaannuttamiseen asumisen kautta. Koska asuminen on kallista, opiskelijat yritetään pakottaa ottamaan velkaa esimerkiksi painottamalla opintotuen lainapohjaisuutta. Erityisesti tämä näkyy toimeentulotukea haettaessa: opiskelijan täytyy ensin käyttää opintolainansa saadakseen tukea. Onko jonkin muun väestöryhmän käytännössä pakko ottaa velkaa? Työtönkin saa parempaa asumistukea kuin opiskelija!

Henkilökohtaisemman tason ongelmia ovat muun muassa opiskelija-asuntosäätiöiden sukupuolisäädökset pienemmissä soluasunnoissa, vuokranantajan oikeus vaatia määräaikaisia vuokrasopimuksia, ihmisten pakkositominen johonkin tiettyyn osoitteeseen ja automaattinen luokittelu esimerkiksi “vanhempien luona asuvaksi”, vaikka todellisuudessa opiskelijalla olisi välit poikki ja 500 kilometriä etäisyyttä vanhempiin.

Esimerkkitapaukset tuttujen opiskelijoiden kodittomuudesta ahdistavat. Kadulla tai kavereiden luona “asuminen” vaikeuttaa arkea konkreettisesti. Jos opiskelija jää ilman asuntoa ja joutuu esimerkiksi majailemaan kavereiden nurkissa, hän saa yhteiskunnalta epäsuoraa palautetta ihmisarvostaan. Hänet määritellään kodittomaksi ja syrjäytyneeksi. Hänellä ei ole vakituista paikkaa, johon saada postia, eikä hän voi esimerkiksi hakea opintotukia, saada opiskelija-alennusta matkakortista jne. Toisin sanoen häntä ei tunnusteta henkilöksi.

Näistä syistä asunnottomuuden uhka toimii kapitalismissa töihin ja velanottoon kiristämisen välineenä. Asumisen kalleus on olennainen osa mekanismia, jolla ihmiset saadaan riippuvaisiksi työstä. Opiskelijoiden kohdalla tämä tarkoittaa joko opintolainan nostamista ja/tai töissä käymistä yleensä huonolla palkalla ja epämääräisillä työehdoilla.

Asuminen on luokkakysymys

Opiskelijoista puhutaan julkisuudessa ja kahvipöytäkeskusteluissa ikään kuin abstraktina bulkkiryhmänä. Kuitenkin opiskelijoiden tilanteet ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi 24 % helsinkiläisistä opiskelijoista asuu sukulaisten tai vanhempien omistamassa asunnossa.

Kun asunnon omistaa vanhempi tai sukulainen, sitä pidetään poikkeustilana (mitä se ei tilastojen valossa ole). Mutta jos opiskelija joutuu tulemaan toimeen vähällä rahalla, kurjasti ja pienessä asunnossa, nähdään se hyväksyttävänä tai jopa “kasvattavana” tilanteena. “Opiskelijat tekevät paskaduunia ja elävät rotanloukussa – ja niinhän se pitääkin olla!”

Luokkaerot ilmenevät siis opiskelijoidenkin välillä. Valtion tuki ei riitä asumiseen ja elämiseen, eikä Suomessa ole esimerkiksi perheen ja suvun sisällä vakiintunutta perinnettä auttaa opiskelijaa vuokran ja muun toimeentulon kanssa. Vanhemmilla ja sukulaisilla on opiskelijoiden auttamisesta hyvin erilaisia näkemyksiä, joilla ei usein ole mitään tekemistä konkretian ja opiskelijoiden usein äärimmäisen eriarvoisten tilanteiden kanssa. Lisäksi yksi käsitys yleistetään helposti kattamaan kaikki opiskelijat.

Edelleen vallitsee absurdi kuvitelma siitä, että esimerkiksi vanhempi opiskelija tai tutkija kuuluisi automaattisesti keskiluokkaan. Todellisuudessa molemmat ovat usein epävakaan toimeentulonsa vuoksi lähempänä työväenluokkaa. Monet opiskelijat ovat tulojensa puolesta EU:n köyhyysrajan alapuolella – vaikka nostaisivat yhtä aikaa opintorahaa, asumislisää ja opintolainaa!

Opiskelijoista ja tutkijoista kyllä halutaan tehdä porvareita ja yrittäjiä sitomalla heidät omistusasumiseen, velkaantumiseen ja sitä kautta työelämään. Meille sanotaan suoraan: jos haluatte asunnon, jossa on tilaa ja vapautta ajatuksille, tekemiselle ja elämiselle, teidän täytyy tulla porvareiksi!

Vapaa tila on tärkeää ihmisten fyysisen ja henkisen terveyden kannalta. Kapitalismissa asuminen kuitenkin muutetaan tavaraksi muiden hyödykkeiden joukkoon. Töihin pakottamisen lisäksi asuntomarkkinat eristävät ihmiset toisistaan. Tämä vaikeuttaa kriittisen toiminnan organisoimista ja sen ymmärtämistä, että muut hakkaavat päätä samaan seinään.

Tilaa on mutta siinä ei asuta

Tilaa asumiselle on kyllä olemassa, sitä ei vain käytetä. Tämä johtuu lähinnä kolmesta asiasta: kaavoituslaista, kiinteistöjen vanhentuneisuudesta ja hintakeinottelusta.

1) Kaavoituslaki. 1960-luvun rakennemuutoksen myötä Suomessa säädettiin tarkkaan, minkälaisessa tilassa saa asua. Tällä haluttiin varmistaa, että vuosisadan alun surkeat asuinolosuhteet eivät toistuisi.

2) Kiinteistöjen vanhentuneisuus. Osa tyhjillään pidettävästä tilasta on vanhentunutta ja asumisteknisesti puutteellista: kiinteistöstä saattaa puuttua esimerkiksi suihku. Kuitenkin esimerkiksi osassa Kalliota ja Töölöä asutaan nytkin kiinteistöissä, joissa ei ole suihkua. Asunto ilman suihkua on varmasti parempi kuin asunnon puuttuminen kokonaan.

3) Hintakeinottelu. Tiloja pidetään tyhjillään, jotta niiden arvo kohoaisi ja jotta niitä voitaisiin käyttää ehkä kahden, viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Uutta tilaa puolestaan tuotetaan lähinnä muiden kuin köyhien vuokra-asujien tarpeisiin. Valtion tuki vuokra-asuntojen rakentamiselle pienentynyt, ja viime vuosina on rakennettu hyvin vähän uusia vuokrataloja.

Monet asuvat vuokralla yksin suurissa ja kalliissa asunnoissa, kun pieniä asuntoja ei yksinkertaisesti saa. Pienistä kämpistä on pulaa, koska Helsingin säädösten mukaan rakennettavien asuntojen keskikoon täytyy olla 75 neliötä. Myös autokiintiö – autopaikkoja on oltava 1,5 per talous – vie tilaa asunnoilta.

Vanhan tilan suhteen tarvitaan kaavoituslain uudistus: tyhjä, muuhun kuin asumiskäyttöön kaavoitettu tila pitäisi olla helpommin muutettavissa asumiskelpoiseksi. Uuden tilan suhteen tarvitaan toisenlaista asuntotuotantoa: enemmän vuokra-asuntoja ja pieniä kiinteistöjä.

Valtauksia ja vaatimuksia

Nykyisessä tilanteessa kaavoitusmääräykset eivät riitä verukkeeksi pantata kiinteistöjä, joista voitaisiin hyvin tehdä asuntoja. Tilaa on ja jos sitä ei anneta, sitä on otettava. Haluamme palauttaa kaupunkilaisten neuvotteluvoiman. Se tapahtuu valtaamalla tyhjiä, käyttämättömiä taloja.

Berliinin kaupunginosassa Kreutzbergissä oli 1970-luvun lopulla 165 vallattua taloa, joissa asui yhteensä 30 000 ihmistä. Alue oli jäänyt tyhjäksi toisen maailmansodan jälkeen, ja valtaustoiminta hyväksyttiin, koska tilat olivat täysin käyttämättömiä. Nykyään asuinalue on yksi Berliinin trendikeskuksista. Myös Italiassa ja Hollannissa on pitkä talonvaltausten perinne.

Eurooppalaiset esimerkit näyttävät, että valtaustoiminta lähtee ihmisten omasta tarpeesta parantaa elämäänsä. Talojen valtaaminen tulisi valtavirtaistaa myös Suomessa. Valtaaminen ei kuitenkaan yksin riitä: tarvitaan myös riittävä perustoimeentulo, kaavoituspolitiikan uudistus sekä lisää sosiaalista asuntotuotantoa.

Meillä on siis neljä vaatimusta:

1) Pitkään tyhjillään olleiden talojen valtaaminen täytyy laillistaa.

2) Kaavoituspolitiikka täytyy laittaa uusiksi niin, että muuhun käyttöön kaavoitettuja tiloja voidaan ottaa helpommin asumiskäyttöön.

3) Uusia vuokra-asuntoja täytyy tuottaa nykyistä enemmän.

4) On luotava riittävän suuruinen perustulojärjestelmä. Asuminen ja toimeentulo kietoutuvat toisiinsa, ja perustulo ratkaisisi osan asumiseen liittyvistä ongelmista.

Valtaus anastaa takaisin olemisen tilaa, pakkoluovuttaa pakkoluovutettua, avaa kaupunkitilaa elämiselle myös minun elämässäni… Tehkää monta valtausta – ei vain hylättyjä taloja, vaan kaikkea kaupungin tilaa – elokuvateattereita, katuja, kirjastoja, kuppiloita, asemia, kauppakeskuksia, toreja, kirkkoja, virastoja. Tehkää erilaisia valtauksia, hetkellisiä valtauksia, toiminnallisia valtauksia, sitkeitä valtauksia. Tehkää tilaa elämälle!

- Taina Rajanti: “Ihminen on kaupunkilainen ja kaupunkilainen asuu kadulla“, Verkkolehti Megafoni 8.4.2008

Samankaltaisia kirjoituksia:

• Asunnottomien yö 17.10.2008
• Asuntopulasta kärsivät opiskelijat valtasivat tyhjän toimistotilan
• Asuntopoliittisen toiminnan suunnittelukokous

Kokouksessa päätettiin alkaa välittömästi valmistelemaan suunniteltuja toimenpiteitä – kuulemistilaisuutta, adressia, mielenosoitusta ja lakkoa. Lisäksi päätettiin perustaa työryhmät hiomaan tavoitteita ja yliopistolain vastamainoksia. Työryhmät aloittavat työnsä viikon sisällä.

“Muodollisten vaikutusmahdollisuuksien kautta kaikki on jo tehty, mutta lakia viedään läpi siitä huolimatta. Nyt pitää saada aikaiseksi painetta ruohonjuuritasolta!” kommentoi kokousta järjestämässä ollut suomen kielen ja teoreettisen filosofian opiskelija Mikko Lindström.

“Lisää autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita”

Uusi yliopistolaki lupaa autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita. “Yliopistolain kieli muistuttaa orwellilaista kielenkäyttöä”, kommentoi puheessaan professori Paavo Uusitalo.

Sisällöltään Opetusministeriön korulauseet tarkoittavat elinkeinoelämän kireää talutusnuoraa. Opiskelijatoiminnan avauspuheessa esitettiin toinen näkökulma autonomiasta. “Tarvitaan vastarintaa, joka keksii uusia “rönsyilyn” ja “tuhlailun” mahdollisuuksia: on luotava mahdollisuuksia myös taloudellisessa mielessä tarpeettomalle ja käyttökelvottomalle tiedontuotannolle. Mahdollisuuksia määrittää itse omat ongelmamme, tutkimuksen aiheemme ja kinnostuksen kohteemme.”

“Taistellaan toimeentulosta ja paskaa elämää vastaan, eikä instituution puolesta!”, kommentoi opiskelija Viljami Vaskonen Jyväskylän yliopistosta.

Keskustelu jatkui puolitoista tuntia yli tavoiteajan. Kokous päättyi virallisesti kello 17.35.

(Oikaisu: Orwellilainen kielenkäyttö meni vahingossa Jukka Kekkosen suuhun, vaikka tästä puhuikin Paavo Uusitalo.)Samankaltaisia kirjoituksia:

• HS:n Vieraskynä 2.3.2009
• OT radiossa
• Banderollitalkoot

• Kirjoituksia yliopistokysymyksestä ja -kapinasta
• Yleiskokouksen puheenvuoroja
• Koko yleiskokous nyt kuunnelmana!