Skip to content


Opiskelijat protestoivat valtioneuvoston aulassa

Hallituksen budjettiriihi piti tavanomaisen rikkaita suosivan linjan lisäksi sisällään yllätyksen opiskelijoille: luvattuja parannuksia opintotukeen ei tule, sen sijaan opiskelijoille on luvassa pelkkää keppiä.

Tänään perjantaina klo 13 alkaen joukko vihaisia opiskelijoita osoitti mieltään Valtioneuvoston linnan edustalla huutaen mm. “Keppiä Kataiselle” ja “Porkkanaa voi syödä, kepillä voi vain lyödä” ja hakaten kepeillä rytmiä. Kylteissä vaadittiin “vähintään yhtä hyvää opintotukea kuin edellisenkin laman aikana”, ja todettiin “Kokoomus kusettaa aina”.

Lopuksi opiskelijat menivät Valtioneuvoston aulaan viemään terveisensä hallitukselle.”Missä on Jyrki?” “Jyrki tuu alas, opiskelijoilla on asiaa!” opiskelijat huusivat. Jyrkiä ei näkynyt ja paikalle ilmaantui vain vahtimestareita, jotka kutsuivat paikalle poliisin.

Mielenosoittajat poistuivat aulasta omatoimisesti. Myöhemmin poliisi otti kiinni yli 10 valtioneuvoston linnan ulkopuolelle jäänyttä ihmistä. Kiinniotot tehtiin tiettävästi poliisilain 20. pykälän mukaan: perusteena oli “epäilys siitä, että henkilöt voisivat aiheuttaa lisää häiriötä ja ehkä jopa rikoksia”. Opiskelijatoiminta vaatii poliisia kunnioittamaan mielenosoitusvapautta ja päästämään kiinniotetut vapaaksi anteeksipyyntöjen kera.

Koska ministerit eivät uskaltaneet tulla alas keskustelemaan ja puolustamaan “opiskelijat ja muut köyhät kyykkyyn” -linjauksiaan, opiskelijat jättivät jälkeensä viestin: kasa keppejä jäi lojumaan Valtioneuvoston aulaan. Pitäkää keppinne!

Samankaltaisia kirjoituksia:

Posted in Uutiset.


2 Responses

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.

Continuing the Discussion

  1. Viimeinkin opiskelijat otetaan vakavasti | Vallankumouksen hedelmiä linked to this post on Elokuu 22, 2010

    [...] Opiskelijatoiminta: Opiskelijat protestoivat valtioneuvoston aulassa [...]

  2. Keppiä ja putkaa « Hajamieli linked to this post on Elokuu 23, 2010

    [...] keppiä. Tilaisuuden päätteeksi joukko opiskelijoita meni Valtioneuvoston linnan aulaan viemään kepilliset terveisensä Kataiselle ja [...]



Some HTML is OK

or, reply to this post via trackback.