Oululainen yliopistoväki osoittaa mieltään maanantaina 15.2.2010 Rotuaarilla
“Oululainen yliopistoväki marssii ulos työpaikaltaan maanantaina 15. päivänä helmikuuta klo 10.30 ja kokoontuu mielenilmaisuun Rotuaarille klo 11.00. Mielenilmauksen syynä on yliopistossa aloitettavat yt-neuvottelut.
Mielenilmauksen toteuttavat jukolaiset Oulun yliopistossa (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry), Oulun yliopiston henkilökuntayhdistys (Palkansaajajärjestö Pardia ry) ja Oulun yliopistolaiset (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry).
Järjestöjen mielestä yliopistouudistusta valmisteltaessa ja yliopistolain eri käsittelyvaiheissa vakuutettiin, että yliopistojen toimintaedellytykset varmistetaan ja uudistuksesta ei tule kielteisiä henkilöstövaikutuksia. Yliopistojen perusrahoitusta ei lupauksista huolimatta turvattu riittävästi uudistuksen yhteydessä.
Oulun yliopistossa alkavat yt-neuvottelut koskevat kaikkia tukitehtäviä, mutta muutamissa yksiköissä myös opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Kun henkilöstön vähennyksiä kohdennetaan laaja-alaisesti tukihenkilöstöön, Aiheuttaa se välittömästi työn siirtymistä opetus- ja tutkimushenkilöstölle.
Yliopistouudistusta tehtäessä luvattiin lisätä opetus- ja tutkimushenkilöstön mahdollisuuksia keskittyä ydintehtäviinsä, laadukkaaseen opetukseen ja tutkimukseen. Tukihenkilöstön vähentämisen seurauksena mahdollisuudet opetukseen ja tutkimukseen heikkenevät.
Järjestöjen mielestä yliopiston opetuksen ja tutkimuksen tuloksellisessa toteuttamisessa tarvitaan koko henkilöstön työpanos. Oulun yliopiston rahoitusvaje tulee ratkaista muilla keinoilla kuin henkilöstön saneeraamisella ja irtisanomisilla. Yt-neuvottelut alkavat maanantaina 15. päivänä helmikuuta ja niiden piirissä on Oulun yliopiston kaikkien yksiköiden tukitehtävissä työskentelevä henkilöstö sekä koko henkilöstö kasvatustieteiden tiedekunnassa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kielikeskuksessa. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan 1600 henkilöä, yliopistossa on yhteensä noin 3000 työntekijää.”
KANSAN UUTISET:
OAJ ennakoi työtaistelua yliopistoissa
“Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ennakoi yliopistoihin kohdistuvia järjestöllisiä toimia. Uusi yliopistolaki astui voimaan vuoden vaihteessa, jolloin henkilöstön virat muuttuivat työsuhteiksi.
Yliopistojen työntekijät ovat vailla työehtosopimuksia jo kuudetta viikkoa eikä neuvotteluissa ole edetty. Oulun yliopiston henkilöstöä uhkaavat mittavat irtisanomiset: sen aloittamat yt-neuvottelut koskevat 1600:aa työntekijää.
OAJ on valmis työtaistelutoimiin tilanteen ratkaisemiseksi.
Järjestö muistuttaa, että henkilöstön asema luvattiin turvata uusien yliopistojen siirtymävaiheessa. Sen mielestä luottamus yliopistojen valmiuteen vastata työnantajaroolista ja suoriutua kunnialla uudesta rahoitusmallista on saanut suuren kolauksen.”
OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ RY:
Luottamus yliopistouudistukseen romuttumassa
“Vain kuukausi sen jälkeen, kun uusi yliopistolaki astui voimaan ja yliopistoista tuli itsenäisiä työnantajia, Oulun yliopiston henkilöstöä uhkaavat jo mittavat irtisanomiset. Oulun yliopiston ilmoittama yt-neuvottelujen aloittaminen on hälyttävä signaali henkilöstölle, jonka asema luvattiin turvata uusien yliopistojen siirtymävaiheessa. Yt-neuvottelut koskevat 1600 työntekijää.
Kaikkien yliopistojen työntekijät ovat myös olleet kokonaan ilman työehtosopimuksia jo kuudetta viikkoa, sillä edellinen työehtosopimus päättyi vuoden vaihteessa. Neuvotteluissa ei ole edetty. Työntekijät ovat todella huolestuneita ja tilanne on johtamassa väistämättä järjestöllisiin toimiin.
OAJ:n mielestä luottamus yliopistojen valmiuteen vastata työnantajaroolista ja suoriutua kunnialla uudesta rahoitusmallista on nyt saanut suuren kolauksen. Yliopistouudistusta perusteltiin entistä parempien toimintaedellytysten luomisella yliopistoille. Uudistuksen arvostelijoille vakuutettiin, että rahoituksen vahvistaminen parantaa opetus- ja tutkimustoiminnan laatua ja vaikuttavuutta, ja että yliopistoille avautuvat edellytykset menestyä myös kansainvälisesti.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toi jo lain valmisteluvaiheessa esiin huolensa muun muassa opettajankoulutuksen turvaamisesta Suomessa. Oulun yliopiston hanke ajaa toimiva ja perinteikäs Kajaanin yksikkö alas osoittaa, että koulutus- ja sivistystoiminta on yhä kiinteämmin kytketty markkinatalouteen ja suhdanteiden vaihteluun. OAJ:n mielestä ei ole sattumaa, että Oulun yliopiston taitamattomasta taloudenpidosta johtuvat suunnitellut vähennykset kohdistuvat vahvasti opetus- ja kasvatusalaan, joka ei kerää ulkopuolista rahoitusta siinä määrin, kuin monet elinkeinoelämää suoremmin kiinnostavat alat.
Oulun yliopiston rahoitusvaikeudet ovat olleet tiedossa jo pitkään, eikä vastuuta talousongelmista voi sälyttää henkilökunnan kannettavaksi ja samalla opetuksen laadun heikennykseksi. Yhtä huono uutinen on tukihenkilöstön vähentäminen – työt yliopistossa tuskin vähenevät. Tukihenkilöstön mahdolliset irtisanomiset eivät vahvista luottamusta siihen, että opetus- ja tutkimushenkilöstö voisi vihdoin keskittyä ydintehtäviinsä, opetukseen ja tutkimukseen.”
Tukimielenosoitus Tampere maanantaina 15.2.
Maanantaina 15.2. Oulun yliopisto aloittaa 1600 työntekijäänsä koskevat yt-neuvottelut. Oulu ei ole poikkeustapaus: yliopistoväki on toista viikkoa sopimuksettomassa tilassa samalla kun sopimusturvaa pyritään kaventamaan ja joustoja lisäämään. Irtisanomiset vaikuttavat suoraan opetuksen määrään ja laatuun.
Uutta yliopistolakia ei saa käyttää mielivallan legitimointiin. Tutkimuksen ja opetuksen perusedellytysten turvaaminen on henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen etu.
Tampereen yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita kannustetaan osoittamaan tukensa Oulun yliopistolaisille. Kaikkien yliopistolaisten toivotaan jättävän työnsä ja kokoontumaan maanantaina 15.2. kello 10:30 Pinni B:n eteen.
Toimiva Yliopisto (14 February 2010)
http://www.toimivayliopisto.net/
http://snipurl.com/ud1jm