Uutislinkkejä tällaisia katsauksia varten voi lähettää kommentoimalla näitä sivuja ja Opiskelijatoiminnan facebook-sivun kautta
Viikon uutiskatsaus alkaa karusti. Kaupunginvaltuusto puhuu jälleen kaupungin palvelujen leikkaamisesta:
Helsinkiläiset joutuvat totuttelemaan ensi vuodesta lähtien uusiin leikkauslistoihin. Verojakin he joutuvat pulittamaan enemmän. Siinä oli perussanoma, kun kaupunginvaltuusto kävi talousarvion lähetekeskustelun keskiviikkona.
Valtamediassakin on havahduttu opiskelijoiden toimeentulovaikeuksiin:
Yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa huono työllisyystilanne näkyy muunmuassa kasvavana kiinnostuksena harjoitteluapurahoihin ja kesäopintoihin. Lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopistossa työelämäpalveluista haetaan myös keskusteluapua mieltä painaviin kysymyksiin omista työllistymisnäkymistä. Toista vuotta peräkkäin jatkuva heikko kesätyötilanne stressaa ja työttömyys voi käydä itsetunnon päälle, kertoo Helsingin yliopiston työelämäneuvoja Minka Hietanen.
Ilmianna pomosi -kampanja on tuottanut paljon mielenkiintoista materiaalia:
Joka neljäs yhteydenotto käsitteli työaikaongelmia: työvuorolistojen puuttumista, puuttuvia taukoja ja pakollisia ylitöitä. 21 prosentissa tarinoista ongelma liittyi palkanmaksuun, esimerkiksi lomarahojen pimittämiseen. Merkittävä osa kertoi kiusaamisesta, huonosta ilmapiiristä tai ahdistelusta.
Yliopistoille povataan “kuumaa kevättä”:
Korkeakouluilla on edessään kuuma kevät. Opetusministeriö odottaa ammattikorkeakouluilta esityksiä yhdistymisistä ja yliopistoilta päätöksiä siitä, mistä aloista ne voisivat luopua.
Sitten myönteisempi artikkeli: kansainvälisen opiskelijatoimijaverkoston sivuilla esitellään viime vuoden koulutukseen liittyviä kamppailuja ja protesteja ympäri maailman:
Here is an attempt to list most of the protests related to “neoliberal reforms” within public education systems around the world. Hundreds of actions in 52 countries on 5 continents were recorded.
The roots of the problems are everywhere the same. This is one struggle. This is our struggle! Time to unite – worldwide.
Groups are currently considering to declare November 2010 a “Global Month of Action for Free Education”. Discuss this within your local groups and give feedback as soon as possible.
Emancipating Education for All: Overview of Education Protests 2009
Lopuksi: Bolognan prosessin 10-vuotisjuhlallisuuksia vastaan ollaan mobilisoitumassa Wienissä ja Budapestissa. Bologna Burns!

0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.