Skip to content


Keskustelua toimeentulosta, köyhyydestä ja kontrolloinnista

Opiskelijoiden toimeentulo, köyhyys ja kontrollointi
Opiskelijatoiminnan keskustelutilaisuus 17.11.2009

Ohjelmassa alustuksia, keskustelua ja dokumentteja

Kokoontuminen yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa klo 16.30


Tienaatko alle tonnin kuukaudessa? – Silloin olet virallisestikin köyhä.

Pääkaupunkiseudulla asuminen ja eläminen on yhä kalliimpaa. On entistä vaikeampaa tulla toimeen ja keskittyä opiskeluun, kun menot kasvavat mutta tulot eivät. Opintotuen riittämättömyys pakottaa opiskelijat hakemaan osa-aikatöitä, mikä tietenkin häiritsee opiskelua – ja töiden löytäminen ei sekään ole tänään helppoa. Onko vain rikkaiden lapsilla oikeus yliopisto-opintoihin?

Samaan tapaan kuin työttömien työnhakijoiden kontrollointia on kiristetty, kontrolloidaan nykyään myös opiskelijoita huomattavasti tiukemmin kuin aikaisemmin. Opintotuen vastineeksi vaaditaan jo nyt kohtuuttomasti opintopisteitä, minkä seurauksena opiskelijat suorittavat kursseja kiireellä, eikä aika riitä asioiden oppimiseen saati kriittiseen keskusteluun.

Hallituksen asettama työryhmä kaavailee parhaillaan pistevaatimusten kiristämistä sekä opintotukijärjestelmän muuttamista lainapohjaiseksi. Toteutuessaan muutos hankaloittaisi opiskelijan elämää entisestään: tiukentuvat vaatimukset polttavat ihmiset loppuun jo opiskeluaikana, ja valmistumisen jälkeen velkaantunut joutuu etsimään ja ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Riippuvaisuus matalapalkkaisesta ja epävarmasta paskatyöstä kasvaa siis entisestään.

Me emme tahdo lisää kontrollia, tahdomme lisää rahaa ja lisää aikaa opiskella!

Haluamme nyt vetää yhteen toimeentulosta käytäviä keskusteluja ja pohjustaa opintotukiuudistukseen liittyvää toimintaa. Kutsumme kaikkia toimeentulotilanteeseensa kyllästyneitä keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia köyhyydestä ja kontrollista, sekä siitä mitä voimme tehdä, jotta saisimme äänemme kuuluviin.

Tervetuloa keskustelemaan!

Posted in Uutiset.


One Response

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.

  1. Öh... says

    Olen aivan samaa mieltä artikkelin asiasta vaikka olenkin 55v työtön juoppo. Ja sympatiani ovat nuorison puolella.

    Ainoastaan ihmettelin että kukas se tämän on kirjoittanut? En nyt löytänyt nimeä mistään.

    No, mutta on hyvä että kaikkien suomen köyhien puolesta kirjoitetaan,ja se ei ole ikä tai sukupuolikysymys. Ja ei kai etnisen taustankaan sit pitäis vaikuttaa, vai. Paitsi algerialaiset voisivat pysyä kotimaassaan…

    No joo, no, kirjotin kun ei kukaan muu ollut kommentoinut.



Some HTML is OK

or, reply to this post via trackback.