Opiskelijatoiminta.net

Anonyymien opiskelijatoimijoiden julkilausuma

Vuokrataso kohoaa jatkuvasti. Opiskelija-asuntoihin on ennätykselliset määrät hakijoita, ja kaupungin vuokra-asuntoihin jonottaa tuhansia ihmisiä. Pääkaupunkiseudulla on yli 3500 asunnotonta. Samaan aikaan Helsingissä on arviolta 600 000 neliötä tyhjää toimistotilaa.

Meitä kiristetään joka suunnalta: fyysisesti meidät pakotetaan pieniin solukoppeihin ja matalapalkkaisiin töihin - tai sitten asunnottomaksi. Henkisesti meiltä vaaditaan koko ajan nopeampia suorituksia, “luovempaa” työskentelyä ja loputonta alistumista. Meiltä kielletään sekä ilmainen julkinen tila että oma koti. Tilanne on sietämätön.

Miksi meidän pitäisi hyväksyä markkinoiden ja moralistien sanelemat ehdot? Tyhjää tilaa kyllä on olemassa, sitä ei vain käytetä asumiseen. Miksi sitä ei oteta käyttöön? Miksi sitä ei vallata käyttöön?

Asumisen ja asunnottomuuden ristiriidat

Kaupunki haluaa edut opiskelijoista, mutta se ei halua antaa opiskelijoille asuntoja. Opiskelijat ja muut pienituloiset ryhmät saavat kyllä tuoda kaupunkiin boheemiutta, innovaatiokykyä ja nuorekkuutta, kunhan asuvat muualla tai sitten raatavat matalapalkkaisissa töissä ja maksavat korkeaa vuokraa. Tämä on asumisen ensimmäinen ristiriita.

Toinen ristiriita liittyy opiskelijoiden velkaannuttamiseen asumisen kautta. Koska asuminen on kallista, opiskelijat yritetään pakottaa ottamaan velkaa esimerkiksi painottamalla opintotuen lainapohjaisuutta. Erityisesti tämä näkyy toimeentulotukea haettaessa: opiskelijan täytyy ensin käyttää opintolainansa saadakseen tukea. Onko jonkin muun väestöryhmän käytännössä pakko ottaa velkaa? Työtönkin saa parempaa asumistukea kuin opiskelija!

Henkilökohtaisemman tason ongelmia ovat muun muassa opiskelija-asuntosäätiöiden sukupuolisäädökset pienemmissä soluasunnoissa, vuokranantajan oikeus vaatia määräaikaisia vuokrasopimuksia, ihmisten pakkositominen johonkin tiettyyn osoitteeseen ja automaattinen luokittelu esimerkiksi “vanhempien luona asuvaksi”, vaikka todellisuudessa opiskelijalla olisi välit poikki ja 500 kilometriä etäisyyttä vanhempiin.

Esimerkkitapaukset tuttujen opiskelijoiden kodittomuudesta ahdistavat. Kadulla tai kavereiden luona “asuminen” vaikeuttaa arkea konkreettisesti. Jos opiskelija jää ilman asuntoa ja joutuu esimerkiksi majailemaan kavereiden nurkissa, hän saa yhteiskunnalta epäsuoraa palautetta ihmisarvostaan. Hänet määritellään kodittomaksi ja syrjäytyneeksi. Hänellä ei ole vakituista paikkaa, johon saada postia, eikä hän voi esimerkiksi hakea opintotukia, saada opiskelija-alennusta matkakortista jne. Toisin sanoen häntä ei tunnusteta henkilöksi.

Näistä syistä asunnottomuuden uhka toimii kapitalismissa töihin ja velanottoon kiristämisen välineenä. Asumisen kalleus on olennainen osa mekanismia, jolla ihmiset saadaan riippuvaisiksi työstä. Opiskelijoiden kohdalla tämä tarkoittaa joko opintolainan nostamista ja/tai töissä käymistä yleensä huonolla palkalla ja epämääräisillä työehdoilla.

Asuminen on luokkakysymys

Opiskelijoista puhutaan julkisuudessa ja kahvipöytäkeskusteluissa ikään kuin abstraktina bulkkiryhmänä. Kuitenkin opiskelijoiden tilanteet ovat keskenään hyvin erilaisia. Esimerkiksi 24 % helsinkiläisistä opiskelijoista asuu sukulaisten tai vanhempien omistamassa asunnossa.

Kun asunnon omistaa vanhempi tai sukulainen, sitä pidetään poikkeustilana (mitä se ei tilastojen valossa ole). Mutta jos opiskelija joutuu tulemaan toimeen vähällä rahalla, kurjasti ja pienessä asunnossa, nähdään se hyväksyttävänä tai jopa “kasvattavana” tilanteena. “Opiskelijat tekevät paskaduunia ja elävät rotanloukussa - ja niinhän se pitääkin olla!”

Luokkaerot ilmenevät siis opiskelijoidenkin välillä. Valtion tuki ei riitä asumiseen ja elämiseen, eikä Suomessa ole esimerkiksi perheen ja suvun sisällä vakiintunutta perinnettä auttaa opiskelijaa vuokran ja muun toimeentulon kanssa. Vanhemmilla ja sukulaisilla on opiskelijoiden auttamisesta hyvin erilaisia näkemyksiä, joilla ei usein ole mitään tekemistä konkretian ja opiskelijoiden usein äärimmäisen eriarvoisten tilanteiden kanssa. Lisäksi yksi käsitys yleistetään helposti kattamaan kaikki opiskelijat.

Edelleen vallitsee absurdi kuvitelma siitä, että esimerkiksi vanhempi opiskelija tai tutkija kuuluisi automaattisesti keskiluokkaan. Todellisuudessa molemmat ovat usein epävakaan toimeentulonsa vuoksi lähempänä työväenluokkaa. Monet opiskelijat ovat tulojensa puolesta EU:n köyhyysrajan alapuolella - vaikka nostaisivat yhtä aikaa opintorahaa, asumislisää ja opintolainaa!

Opiskelijoista ja tutkijoista kyllä halutaan tehdä porvareita ja yrittäjiä sitomalla heidät omistusasumiseen, velkaantumiseen ja sitä kautta työelämään. Meille sanotaan suoraan: jos haluatte asunnon, jossa on tilaa ja vapautta ajatuksille, tekemiselle ja elämiselle, teidän täytyy tulla porvareiksi!

Vapaa tila on tärkeää ihmisten fyysisen ja henkisen terveyden kannalta. Kapitalismissa asuminen kuitenkin muutetaan tavaraksi muiden hyödykkeiden joukkoon. Töihin pakottamisen lisäksi asuntomarkkinat eristävät ihmiset toisistaan. Tämä vaikeuttaa kriittisen toiminnan organisoimista ja sen ymmärtämistä, että muut hakkaavat päätä samaan seinään.

Tilaa on mutta siinä ei asuta

Tilaa asumiselle on kyllä olemassa, sitä ei vain käytetä. Tämä johtuu lähinnä kolmesta asiasta: kaavoituslaista, kiinteistöjen vanhentuneisuudesta ja hintakeinottelusta.

1) Kaavoituslaki. 1960-luvun rakennemuutoksen myötä Suomessa säädettiin tarkkaan, minkälaisessa tilassa saa asua. Tällä haluttiin varmistaa, että vuosisadan alun surkeat asuinolosuhteet eivät toistuisi.

2) Kiinteistöjen vanhentuneisuus. Osa tyhjillään pidettävästä tilasta on vanhentunutta ja asumisteknisesti puutteellista: kiinteistöstä saattaa puuttua esimerkiksi suihku. Kuitenkin esimerkiksi osassa Kalliota ja Töölöä asutaan nytkin kiinteistöissä, joissa ei ole suihkua. Asunto ilman suihkua on varmasti parempi kuin asunnon puuttuminen kokonaan.

3) Hintakeinottelu. Tiloja pidetään tyhjillään, jotta niiden arvo kohoaisi ja jotta niitä voitaisiin käyttää ehkä kahden, viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Uutta tilaa puolestaan tuotetaan lähinnä muiden kuin köyhien vuokra-asujien tarpeisiin. Valtion tuki vuokra-asuntojen rakentamiselle pienentynyt, ja viime vuosina on rakennettu hyvin vähän uusia vuokrataloja.

Monet asuvat vuokralla yksin suurissa ja kalliissa asunnoissa, kun pieniä asuntoja ei yksinkertaisesti saa. Pienistä kämpistä on pulaa, koska Helsingin säädösten mukaan rakennettavien asuntojen keskikoon täytyy olla 75 neliötä. Myös autokiintiö - autopaikkoja on oltava 1,5 per talous - vie tilaa asunnoilta.

Vanhan tilan suhteen tarvitaan kaavoituslain uudistus: tyhjä, muuhun kuin asumiskäyttöön kaavoitettu tila pitäisi olla helpommin muutettavissa asumiskelpoiseksi. Uuden tilan suhteen tarvitaan toisenlaista asuntotuotantoa: enemmän vuokra-asuntoja ja pieniä kiinteistöjä.

Valtauksia ja vaatimuksia

Nykyisessä tilanteessa kaavoitusmääräykset eivät riitä verukkeeksi pantata kiinteistöjä, joista voitaisiin hyvin tehdä asuntoja. Tilaa on ja jos sitä ei anneta, sitä on otettava. Haluamme palauttaa kaupunkilaisten neuvotteluvoiman. Se tapahtuu valtaamalla tyhjiä, käyttämättömiä taloja.

Berliinin kaupunginosassa Kreutzbergissä oli 1970-luvun lopulla 165 vallattua taloa, joissa asui yhteensä 30 000 ihmistä. Alue oli jäänyt tyhjäksi toisen maailmansodan jälkeen, ja valtaustoiminta hyväksyttiin, koska tilat olivat täysin käyttämättömiä. Nykyään asuinalue on yksi Berliinin trendikeskuksista. Myös Italiassa ja Hollannissa on pitkä talonvaltausten perinne.

Eurooppalaiset esimerkit näyttävät, että valtaustoiminta lähtee ihmisten omasta tarpeesta parantaa elämäänsä. Talojen valtaaminen tulisi valtavirtaistaa myös Suomessa. Valtaaminen ei kuitenkaan yksin riitä: tarvitaan myös riittävä perustoimeentulo, kaavoituspolitiikan uudistus sekä lisää sosiaalista asuntotuotantoa.

Meillä on siis neljä vaatimusta:

1) Pitkään tyhjillään olleiden talojen valtaaminen täytyy laillistaa.

2) Kaavoituspolitiikka täytyy laittaa uusiksi niin, että muuhun käyttöön kaavoitettuja tiloja voidaan ottaa helpommin asumiskäyttöön.

3) Uusia vuokra-asuntoja täytyy tuottaa nykyistä enemmän.

4) On luotava riittävän suuruinen perustulojärjestelmä. Asuminen ja toimeentulo kietoutuvat toisiinsa, ja perustulo ratkaisisi osan asumiseen liittyvistä ongelmista.

Valtaus anastaa takaisin olemisen tilaa, pakkoluovuttaa pakkoluovutettua, avaa kaupunkitilaa elämiselle myös minun elämässäni… Tehkää monta valtausta - ei vain hylättyjä taloja, vaan kaikkea kaupungin tilaa - elokuvateattereita, katuja, kirjastoja, kuppiloita, asemia, kauppakeskuksia, toreja, kirkkoja, virastoja. Tehkää erilaisia valtauksia, hetkellisiä valtauksia, toiminnallisia valtauksia, sitkeitä valtauksia. Tehkää tilaa elämälle!

- Taina Rajanti: “Ihminen on kaupunkilainen ja kaupunkilainen asuu kadulla“, Verkkolehti Megafoni 8.4.2008