Perjantaina 13.3. järjestetään yliopistokaupunkien kampuksilla valtakunnallinen toimintapäivä uuden yliopistolain pysäyttämiseksi! Järjestämme yhteisen mielenosoituksen Helsingin kaduilla. Kuten yleiskokouksessa 29.1. toimme esille, ehdotamme yliopiston sulkemista koko päivän ajaksi. Haluamme järjestää mielenosoituksen, joka on innostava, iloinen ja voimaannuttava. Meitä ei kiinnosta toistaa vanhaa kaavaa, jossa kuunnellaan poliitikkojen puheita – menemme eduskuntatalolle, mutta emme lopeta sinne!
Mielenosoitus ei kohdistu Helsingin yliopistoon, koska tämä on valtakunnallinen tapahtuma. Sen sijaan tuomme niinikään valtakunnallisesti läsnäolomme eduskunnan ja Opetusministeriön tietoon; sivistysvaliokuntaan vaikutetaan jo tätä ennen kirjein (myös kuulemistilaisuus on suunnitteilla). Toivomme myös muihin yliopistokaupunkeihin samanlaista toimintaa Helsinkiin tulemisen lisäksi, ja kutsumme muiden kaupunkien toimintaryhmät suunnittelemaan 13. päivää yhteisesti kanssamme foorumilla (täällä). Näytetään, että meitä on kaikkialla!
Samaa mieltä siitä, että poliitikkojen puheita en halua kuunnella. Siinä HY:n kuulemistilaisuus olikin mainio, että yo:n johto pistettiin kuuntelemaan yliopistolaisia.
Voisiko 13.3. toimintapäivänä voimaannuttava, innostava ja iloinen mielenosoitus päättyä kuitenkin eduskuntatalolle, koska siellähän Suomen yliopistoja koskevat päätökset tehdään?
Tahtoisimme tulla mukaan, mutta siinä ei taida olla järkeä, jos kohteena on HY:n johto?
En kyllä ymmärrä minkä takia protesteja ei järjestetä paikoissa, joissa päätökset tehdään. Yliopistoja olisi voinut painostaa aiemmin. Nyt on kansanedustajien päätösten aika.
Eipä hirveesti kiinnosta enää kerätä joukkoja muualta Suomesta Helsingin yliopistolle protestoimaan Eduskunnan päätöksiä. Mitähän Tampereella tapahtuu 13.3.?
Mielenosoituksen sisältöön, suuntautumispaikkaan ja muihin asioihin voi vaikuttaa vielä, tervetuloa mukaan suunnittelemaan!
…esim. täältä löytyy mielenosoituksen suunnitteluryhmän yhteystiedot, heille voi varmasti tehdä ehdotuksia: http://opiskelijatoiminta.net/yhteystiedot/
“Eipä hirveesti kiinnosta enää kerätä joukkoja muualta Suomesta Helsingin yliopistolle protestoimaan Eduskunnan päätöksiä. Mitähän Tampereella tapahtuu 13.3.?”
Eduskunnassa tuskin hirveästi välitetään jos heidän portaillaan käydään möykkäämässä. Päinvastoin Suomen suurimman yliopiston hallintorakennuksen valtaaminen sekä omaehtoinen ja kompromissiton opiskelijaliike todennäköisesti pistää miettimään. Kyllä ne ovat jo kaikki argumentit kuulleet, nyt heille pitää näyttää, ettei yliopistoyhteisö taivu heidän mielivaltaansa.
Ensimmäiset paniikin merkit tulivatkin jo lauantaina kun opetusministeri Henna Virkkunen rupesi lupailemaan mediassa korotusta opintotukeen.
Miksei demo voisi eduskuntatalolle päättyäkin, mutta vaikuttaisi aika lattealta mennä kuuntelemaan sisälle puheita… Joten miten olisi reitin suuntaaminen arkadianmäelle, muttei mennä kuuntelemaan mitä niillä on sanottavaa vaan kerrotaan mikä on meidän mielipiteemme ulkoa käsin ja niillä keinoilla jotka ovat käytettävissämme? Uskomatonta lammasmaisuutta olisi roudata satojen ihmisten mielenosoitus kuuntelemaan sitä samaa vanhaa jauhantaa, kun kerrankin olisi tarpeeksi ihmisiä niin että voisi tehdä jotain oikeasti.
Kohteena pitäisi kai kumminkin olla OPM, ei eduskunta. Vastuu laista on OPM:llä, ja OPM on se taho jonka pitää vetää yliopistoväen vastarinnasta johtopäätökset – siis vetää lakiesitys takaisin.
Hei,
Tämän päivän tapaamisessa keskusteltiin juuri näistä kysymyksistä, ja muokkasin uutista vastaamaan niitä kaavailuja. Mielenosoitus on tarkoitus kohdistaa ennen kaikkea Opetusministeriöön sen sijaan, että mentäisiin katsomaan poliitikkoja ylöspäin eduskuntatalon portaille.
Mari: OPM ei ole ainoa tai edes keskeisin syyllinen, vaan se on toiminut pitkälti hallituksen poliittisessa ohjauksessa. Jotkut eniten kritiikkiä herättäneistä yksityiskohdista taas ovat tulleet lähinnä VM:stä tai valtiontalouden tarkastusvirastosta. Eikä oppositiotakaan sovi unohtaa, sillä koko uudistuksen laittoi liikkelle Antti Kalliomäki, joka opetusministeriksi tultuaan asetti selvitysmiehet uudistuksen suuntaviivoja hahmottelemaan.
Huomion kohdistaminen opetusministeriöön on myös tässä vaiheessa ihan oikeasti myöhäistä, sillä eduskunta ei käsittele opetusministeriön vaan hallituksen esitystä uudeksi yliopistolaiksi. (Sikäli kuin olen perillä uudistuksen etenemisestä, niin lakiesitys on tosiasiallisesti ollut poissa OPM:n käsistä jo joulukuussa.)
Jouni, tätä OPM:n asemaa mietittiin jo tämän päivän kokouksessa, ja käsitys oli, että jos joku voi vetää lain vielä takaisin, niin se on OPM. Mutta selvitetään asiaa edelleen, ja muutetaan suunnitelmia sen mukaisesti.
Samaa mieltä Jounin kanssa. Kyllä OPM:ssa on jo varmaan korkattu kuohuviinit sen kunniaksi, että lakiesitys on saatu pois käsistä eduskunnan päänvaivaksi.
Eduskuntatalon edessä järjestettiin opiskelijoiden ja henkilöstön yhteistyönä iso mielenosoitus yliopistojen perusrahoituksen puolesta keväällä 2000. Poliisin arvion mukaan Eduskuntatalon edessä oli 5000 yliopistoista ja eri yliopistokaupungeissa oli kaikkiaan noin 13 000. Tempauksen tuloksena oli yliopistoille lisää riihikuivaa rahaa ns. tulevaisuuspaketin muodossa.
Vaikuttamisen kohde on nytkin nimenomaan eduskunta eli Arkadianmäki on sen vuoksi vaikuttavin mielenosoituspaikka.
Olen samaa mieltä että asia ei ole enää OPM:n käsissä. Kruunuhaan kaduilla asialle ei saa edes kovin monen ohikulkijan huomiota. Senaatintorin laidallahan on valtioneuvosto, lain vetämisestä pois eduskunnasta päätettäisiin kaiketi siellä. Sen lisäksi minusta ehdottomasti pitäisi mennä eduskunnalle päin, vaikkei siellä kuunneltaisikaan puheita. Lain kohtalosta kuitenkin päätetään myös siellä.
Koska tämä kommenttisivu ei näy erityisen hyvin kaikkialle, jatketaan keskustelua asiasta täällä: http://opiskelijatoiminta.net/foorumi/topic.php?id=41
… Ja myös täällä:
http://opiskelijatoiminta.net/foorumi/topic.php?id=46