Yliopistolaisten yleiskokouksen noin 500 osallistujaa saavuttivat vahvan yksimielisyyden: suunniteltu yliopistolaki on jäädytettävä ja nyt on aika toimia!
Kokouksessa päätettiin alkaa välittömästi valmistelemaan suunniteltuja toimenpiteitä – kuulemistilaisuutta, adressia, mielenosoitusta ja lakkoa. Lisäksi päätettiin perustaa työryhmät hiomaan tavoitteita ja yliopistolain vastamainoksia. Työryhmät aloittavat työnsä viikon sisällä.
“Muodollisten vaikutusmahdollisuuksien kautta kaikki on jo tehty, mutta lakia viedään läpi siitä huolimatta. Nyt pitää saada aikaiseksi painetta ruohonjuuritasolta!” kommentoi kokousta järjestämässä ollut suomen kielen ja teoreettisen filosofian opiskelija Mikko Lindström.
“Lisää autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita”
Uusi yliopistolaki lupaa autonomiaa ja vahvempia yhteiskuntasuhteita. “Yliopistolain kieli muistuttaa orwellilaista kielenkäyttöä”, kommentoi puheessaan professori Paavo Uusitalo.
Sisällöltään Opetusministeriön korulauseet tarkoittavat elinkeinoelämän kireää talutusnuoraa. Opiskelijatoiminnan avauspuheessa esitettiin toinen näkökulma autonomiasta. “Tarvitaan vastarintaa, joka keksii uusia “rönsyilyn” ja “tuhlailun” mahdollisuuksia: on luotava mahdollisuuksia myös taloudellisessa mielessä tarpeettomalle ja käyttökelvottomalle tiedontuotannolle. Mahdollisuuksia määrittää itse omat ongelmamme, tutkimuksen aiheemme ja kinnostuksen kohteemme.”
“Taistellaan toimeentulosta ja paskaa elämää vastaan, eikä instituution puolesta!”, kommentoi opiskelija Viljami Vaskonen Jyväskylän yliopistosta.
Keskustelu jatkui puolitoista tuntia yli tavoiteajan. Kokous päättyi virallisesti kello 17.35.
(Oikaisu: Orwellilainen kielenkäyttö meni vahingossa Jukka Kekkosen suuhun, vaikka tästä puhuikin Paavo Uusitalo.)
Hieno homma! Toivottavasti asia saa mediassa paljon julkisuutta. Lakkojen ja miekkareiden järjestäminen kuulostaa erittäin hyvältä.
Matskua youtubessa:
Kokoelma miniklippejä
http://www.youtube.com/watch?v=XV7_j0LFnro
Jussi Vähämäen puheenvuoro
1. osa http://www.youtube.com/watch?v=bcyKz_ISy_I
2. osa http://www.youtube.com/watch?v=Om5Qp6A8bIw
Hei vaa,
Kumouksellisella toiminnalla saa varmasti Suomessa julkisuutta, mutta rakentaako se persoonallista ystävyyttä puhumattakaan demokraattisemmasta yhteiskunnasta? Vellovatko mielialat yhä vahvemmin tuhansien ihmisten joukossa? Onko riittävästi tietoisuutta näiden kollektiivisten ilmiöiden ymmärtämiseksi, vai taannutaanko ryhmässä kehityksen varhaisille tasoille esimerkiksi rintaa imeväksi pikkulapseksi tai murrosikäiseksi?
Hegemonian nostatuksen ja alitajunnassa vellovan koston ja vitutuksen purkamiseen käytettävä kansalaistoiminta ei välttämättä muuta maassamme tällä hetkellä vallitsevaa harvainvallan käytäntöä.
Pahimmillaan tällä toiminnalla saavutetaan vain uusi valtaeliitti nykyisen tilalle, mutta vallan rakenne ja totutut tavat käydä vuoropuhelua pyörittävät eliittiä mennen tullen.
Ehkä ainoa varteenotettava tapa rakentaa uudenlaista, demokraattisempaa yhteiskuntaa on käyttää menetelmänä esimerkiksi suurryhmädiaologia. Ennen kaikkea tällaiset menetelmät luovat yhteisöllisyyttä ja tarjoavat mahdollisuuden luovuuteen taistelun sijasta.
Taistelussa joku häviää ja joku voittaa. Olen sitä mieltä että uusi ja ehkä vanhakin yliopistolaki palvelevat vain valtiota, eivät niinkään ihmistä ja yhteiskuntaa. Uudistuksen myötä valta keskittyy entistä harvemmille ja juuri sitä pitäisi välttää.
Edelleen kannattaa toimeentulo pitää erillään yliopistouudistuksesta. Hyvinvointivaltakunnassamme tehdään hirmutekoja toimeentulominimin avulla ja tästä ilmiöstä kärsivät sadattuhannet ihmiset tänä päivänä. Mainittu opiskelijoiden 700 euron kuukausikorvaus on vielä ruhtinaallinen verrattuna esimerkiksi puolison tuloihin suhteutettuun työmarkkinatukeen, joka on voinut olla näihin päiviin asti jopa puhdas 0 euroa kuussa. Tähänkänkin asiaan ollaan saamassa korjausta ja työmarkkinatukien kohdalla kaikki saanevat kohta n. 400 euroa kuussa.
Lopuksi ehdotan, että mielenosoitukseen otetaan tietoisempi ote esimerkiksi marssimisen muodossa, sillä vertauskuvallisesti valtio ja poliisivoimat tulevat ohjaamaan ihmisiä kuin karjaa. Nykyisenlaiset mielenosoitukset ovat kuin karjalauma, jota paimennetaan juuri siihen suuntaan kuin halutaan.
Haluatko olla paimennettavana vai vaikuttamassa?
500 kriittistä ihmistä ei saavuta vahvaa yksimielisyyttä, etenkään kun kyse on opiskelijoista. Joukkohurmos on varmasti helppoa saada aikaan, mutta ei yksimielisyyttä.
Joukkohurmaavaa päivää
Ajatus olisikin miten 500 kriittistä ihmistä oppisi käymään ajatuksenvaihtoa yhdessä. Ei vain pelkkää puhetta. Sitä ei opita marssimalla eikä toisten palopuheita kuuntelemalla vaan käymällä keskustelua piirissä. Kaiken lisäksi harjoittelu ottaa oman aikansa että porukka ryhmäytyy.
Yksimielisyys voi olla ihmeellinen ilmiö mihin tieteenkin kentillä törmää. Konsensus voi olla välillä kuin jopa tieteellinen totuus, kuten ilmastonmuutoksen kohdalla on käynyt.
Pieni piiri, esimerkiksi 3 hengen ryhmä, voi helpostikin ryhmäytyä mutta miten käy esim. 500 tai 500 000 hengen kohdalla?
Olisikin hyvä oppia käyttämään tämän kokoluokan ryhmien kohdalla ilmenevää vihaa primus motorina, ettei kävisi niin, että tuloksena olisi hirmutekoja ja mellakoita, vaan kokemus muuttuisi ensin puheeksi ja vasta sitten mietittäisiin mitä tehdään.
Esimerkiksi edellä pääjutussa kuvattu paskan elämän kokemuksen kertominen muille ja sen läpikäyminen olisi hyvä käydä ensin pienemmässä piirissä läpi, ettei paska elämä purkautuisi mielenosoituksessa. Sillä tavoin ei saada päättäjien mieliä muuttumaan.
Mielenmuutoksesta tässä lienee ennen kaikkea kyse.
Vaikuttamisen keinoja voi olla yllättävän paljon, kunhan luovuus pääsee tutustumisen myötä paremmin esille.
Uudenmaan tohtorilta mainio idea, pois se pieni ryhmä joka itse meidän puolesta päättää ja kommunikoidaan oikein opiskelija- ja henkilökuntatasolla! Ei tässä ole hyvä tohtori kyse siitä, että pieni ryhmä osaa ja muut ei, vaan siitä, ettei meiltä ole mitään kysytty eikä mitään käytännön vaikutusvaltaa ollut.