| Tammikuu 15, 2009 | ||
| 18:00 |
Yliopistolakimuutosta vastustava projektimme on siinä vaiheessa, että tarvitsemme ehdottomasti kaikkien panosta – niin opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien kuin muunkin henkilökunnan. Tämän viikon torstaina 15.1. klo 18 Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston Minervan (Siltavuorenpenger 20 R) alakerran ryhmätyötilassa K228 suunnittelemme kaksi viikkoa myöhemmin (torstai 29.1. Porthania) toteutettavaa yleiskokousta.
Kokouksen aloittavan toiminnan tarkoitus on siis pysäyttää tuleva yliopistolakimuutos. Se ei ole helposti saavutettava tavoite: se voi onnistua vain massiivisella lobbauksella ja näkyvillä mielenilmauksilla, joihin tarvitaan suurta ihmisjoukkoa ja hyvää järjestäytymistä. Samalla muodostamme yliopistolaisten yhteisen tavoitteen siitä, että millaisen yliopiston haluamme luoda omista lähtökohdistamme, ja miten voimme konkreettisesti toteuttaa sen.
Nyt on TOIMINNAN ja TOTEUTUKSEN aika, ei pelkän kritiikin ja haaveiden!
Tämä kaikkien yliopistolaisten oikeuksia puolustava projekti ei siis enää tässä vaiheessa pyöri pelkästään muutaman opiskelijan voimin – jos sinä et tule mukaan toimintaan, niin kuka sitten? Tarvitsemme kaikkien apua! Toimitaan NYT!
Siis torstai 15.1. Minervan ryhmätyöhuone K228 klo 18.
Tervetuloa!
Opiskelijatoiminta ja Tutkijat yliopistouudistusta vastaan
http://opiskelijatoiminta.blogspot.com
0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.