Järjestimme Vanhalla yo-talolla maanantaina 24.11. kokouksen, johon osallistui 200-300 ihmistä. Halusimme käynnistää uuden liikkeen ja alkaa rakentaa yhdessä jotain, mikä yliopistoltamme on puuttunut pitkään.
Julkaisimme oman lehden ja jaoimme sitä keskustakampuksella. Kutsuimme mukaan kaikki, jotka haluavat taistella kohtuuttomia asumiskustannuksia, epäoikeudenmukaista tulonjakoa ja yliopiston yritysmuotoistamista vastaan. Halusimme luoda tilaisuuden käynnistää
liikettä, koska yliopisto tuntuu olevan pysähtyneisyyden tilassa. Nykyisissä olosuhteissa opiskelijoita näyttää kiinnostavan vain nopea valmistuminen, oma selviytyminen ulos tutkintotehtaasta. Kaikilla on kiire ansaita opintopisteitä, cv-merkintöjä ja rahoja vuokraa varten. Ei ole näkynyt juuri mitään merkkejä kollektiivisesta toiminnasta asioiden muuttamiseksi.
Tärkeää meille on myös se miten tämä tapahtui. Emme kyselleet lupia vaan yhdessä otimme tilan haltuun ja täytimme sen omalla sisällöllä.
Meille autonominen yliopisto on tätä: tilan ja ajan haltuunottoa, tutkintotehtaan rytmeistä irrottautumista. Tiedämme, mitä tarkoittaa kiire suorittaa tenttejä ja kerätä opintopisteitä: ei ole aikaa syventyä opintosisältöihin, ei ole kunnollista mahdollisuutta kriittiseen tiedontuotantoon.
Olemme vasta alussa, mutta tästä on hyvä jatkaa. Haluamme ottaa haltuun oman elämämme tilan ja ajan, emmekä suostu kritiikkiin ja vastarintaan kykenemättömiksi yritysyliopiston mallioppilaiksi. Emme odota ratkaisuja ongelmiimme sen enempää puolueilta kuin etujärjestöiltä: tiedämme että ainoat ratkaisut, joihin voimme luottaa, syntyvät siitä toiminnasta, jota alamme nyt yhdessä luoda.
0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.